Jouluinen draamakonsertti antaa mielen rauhoittua
Valontuojat-ryhmä tuo tuttuihin joululauluihin uutta ulottuvuutta.
Leena Keizer ja laulaja Matti Halmetvaara muodostavat Valontuojat-ryhmän yhdessä pianisti Viljami Viippolan kanssa. Salpausselän kirkossa he esiintyvät 15.12. Kuva Ida Romppainen.
Nostalgiaa ja rauhaa, sitä on luvassa Valontuojat-ryhmän joulun alla pidettävässä esityksessä Salpausselän kirkossa. Tanssitaiteilija Leena Keizer, laulaja Matti Halmetvaara ja pianisti Viljami Viippola esittävät herkästi ja kauniisti perinteisiä joululauluja ja herättävät ne lempeästi eloon.
– Havahduimme siihen, että onpa meillä Suomessa todella melankolisia joululauluja. Ajattelimme tehdä yhdessä musiikillisen ja tanssillisen matkan kohti joulua ja valoa, kuvailee Keizer.
– Joulun alla saa kaivata läheisiä ja edesmenneitä, kaiho ja surumielisetkin tunteet ovat sallittuja. Haluamme antaa joulun rauhan laskeutua ihmisten keskelle. Emme kulje pakotetun ilon kautta, vaan annamme koko tunteiden skaalan tulla esiin, hän sanoo ja toivoo, että esitys tuo ihmisille iloa ja mielenrauhaa.
Keizer sanoo, että esityksellä on selkeä draaman kaari, jonka aikana koetaan muun muassa Sylvian joululaulu, Maa on niin kaunis ja Jouluyö, juhlayökin tanssin ja valon kautta.
Tuttujen ja tunnelmallisten joululaulujen lisäksi kuullaan kaksi uutta joululaulua, Matti Halmetvaaran Hiljainen kansa ja Keizerin ja Vilppolan yhdessä kirjoittama Joulukuun syli.
Esityksessä nähdään myös Keizerin kaunis valomekko.
Esitys on loppuhuipennus Valontuojien kiertueelle, joka alkoi marraskuussa lahtelaisista palvelukodeista. Esityksiä oli myös muun muassa Turun ja Kuopion tuomiokirkoissa ja itsenäisyyspäivänä ryhmä esiintyi Tukholman Uudessa Teatterissa.
Keizer kertoo ryhmän saaneen konsertista hyvää palautetta, kun tuttuihin lauluihin on tanssin myötä saatu uutta ulottuvuutta.
Keizer on tanssinut useamman kerran Salpausselän kirkossa jumalanpalveluksissa ja erilaisissa tapahtumissa. Kirkko on hänestä ihana paikka tanssia, sillä keskikäytävä on levenevä ja lattia on hyvä.
– Kun olimme kauniissa Kuopion tuomiokirkossa, vanhan kirkon tiililattia oli tosi epätasainen. Tanssin osan kappaleista kärkitossuilla klassisen baletin tapaan ja se oli vähän jännittävää.
Konsertti striimataan eli tallennetaan Lahden seurakuntien omalle Youtube-kanavalle, jossa se on nähtävissä parin viikon ajan.
Valontuojat-konsertti Salpausselän kirkossa 15.12 kello 15. Esityksen jälkeen kello 16–17.30 kirkossa myydään Yhteisvastuukeräyksen hyväksi glögiä, pipareita sekä monenlaista joululahjaksi sopivaa.