Tu­tun sa­non­nan mu­kaan op­ti­mis­ti nä­kee puo­lik­si täyn­nä ole­van ve­si­la­sin, kun sama lasi on pes­si­mis­tin mie­les­tä puo­lik­si tyh­jä. Ko­ro­na­pan­de­mia on hel­pom­pi näh­dä pes­si­mis­tin ta­voin ai­no­as­taan kiel­tei­se­nä vit­sauk­se­na.

Voi­si­ko pan­de­mi­aa tar­kas­tel­la myös op­ti­mis­tin sil­min myön­tei­se­nä mah­dol­li­suu­te­na, puo­lik­si täyn­nä ole­va­na la­si­na? Poik­keu­sa­jat ovat yh­tei­söil­le paik­ko­ja ar­vi­oi­da toi­min­taa ja teh­dä rat­kai­su­ja, jot­ka suun­taa­vat or­ga­ni­saa­ti­on koh­ti pe­rus­teh­tä­vään­sä.

Ko­ro­na-ai­ka­na ovat ko­ros­tu­neet muun mu­as­sa ter­vey­den­huol­lon, ra­joi­tus­ten, ta­lou­den ja toi­meen­tu­lon ky­sy­myk­set sekä so­si­aa­li­set vai­ku­tuk­set. Tär­ke­ää on huo­ma­ta, et­tä myös elä­män pe­rus­ky­sy­myk­set ja elä­män­kat­so­muk­sel­li­set poh­din­nat ovat li­sään­ty­neet.

Ky­sees­sä on myös hen­ki­nen ja hen­gel­li­nen krii­si. Pie­nen ko­ro­na­vi­ruk­sen ope­tuk­sia on, et­tei elä­mäs­sä ole it­ses­tään­sel­vyyk­siä. Ih­mi­nen ei ole kai­ken mit­ta, ei­kä elä­mä ole lop­pu­jen lo­puk­si hä­nen it­sen­sä val­las­sa. Maa­il­man­laa­ja pan­de­mia on täs­tä eri­tyi­nen muis­tu­tus meil­le hy­vin­voin­tiyh­teis­kun­nan ih­mi­sil­le.

Ko­ro­na-ai­ka haas­taa kirk­koa pi­tä­mään esil­lä sa­no­maa ih­mi­siä ra­kas­ta­vas­ta Ju­ma­las­ta. Se kut­suu ju­lis­ta­maan roh­ke­as­ti evan­ke­liu­mia Jee­suk­ses­ta Kris­tuk­ses­ta, joka kut­suu kaik­kia yh­tey­teen­sä. Se roh­kai­see vies­ti­mään sa­noin ja te­oin tur­vas­ta, huo­len­pi­dos­ta ja toi­vos­ta.

Me ih­mi­set olem­me suh­tau­tu­neet ko­et­tuun ai­kaan eri ta­voin. Joil­le­kin muu­tos tun­tuu ai­na vai­ke­al­ta. Ta­vat ja ru­tii­nit kan­nat­te­le­vat elä­mää, ja niis­tä luo­pu­mi­nen voi ol­la jos­kus hy­vin han­ka­laa. Toi­sil­le muu­tos on ik­ku­na pa­rem­paan, ja se saa in­nos­tu­maan. Nämä ää­ri­lai­dat ja kaik­ki nii­den vä­lil­tä ovat nä­ky­neet niin seu­ra­kun­ta­lais­ten pa­laut­teis­sa kuin seu­ra­kun­tien työ­yh­tei­sö­jen ar­jes­sa.

Kat­sei­den kään­ty­es­sä hil­jal­leen koh­ti uut­ta nor­maa­lia jo­kais­ta seu­ra­kun­ta­lais­ta tar­vi­taan. Si­nul­la on tär­keä paik­ka vä­lit­tää ko­ke­muk­sia ele­tys­tä ajas­ta. Ker­toa toi­vei­ta ja odo­tuk­sia seu­ra­kun­nan työn­te­ki­jöil­le ja luot­ta­mus­hen­ki­löil­le sii­tä, mitä kir­kon toi­min­taa sinä kai­paat ja mil­lai­nen hen­gel­li­nen elä­mä ruok­kii si­nua.

Kir­kon teh­tä­vä on ker­toa ih­mi­sil­le hy­väs­tä Ju­ma­las­ta ja kul­kea ih­mis­ten rin­nal­la elä­män eri vai­heis­sa ja kaik­ki­na ai­koi­na, myös krii­sien kes­kel­lä. Tämä tar­koit­taa myös sitä, et­tä seu­ra­kun­nan elä­mä muo­vau­tuu kul­loi­siin­kin olo­suh­tei­siin. Ko­ro­na-ai­ka­na on näin ta­pah­tu­nut.

Sa­mal­la on ai­ka miet­tiä yh­des­sä sitä, mitä me opim­me täs­tä ajas­ta. Mitä hy­vää ja uut­ta ko­et­tu ai­ka toi meil­le? Mit­kä toi­min­not ovat osoit­tau­tu­neet tänä ai­ka­na tar­peet­to­mik­si ja his­to­ri­aan jä­tet­tä­vik­si? Mi­ten val­mis­tau­dum­me pa­tou­tu­nee­seen koh­taa­mi­sen tar­pee­seen? Mi­ten tun­nis­tam­me ja tu­em­me hei­tä, jot­ka näyt­tä­vät jää­vän mar­gi­naa­liin uu­des­sa nor­maa­lis­sa? Mi­ten muis­tam­me Kris­tuk­sen kir­kon ra­jat ylit­tä­vän vas­tuun ja maa­il­man­laa­jan lä­he­tys­teh­tä­vän?

Pe­rus­ky­sy­myk­sen tu­li­si seu­ra­kun­nis­sa nyt ol­la: Mi­ten ko­ro­na­pan­de­mia uu­dis­taa kirk­koa? Mi­hin uu­teen se kut­suu seu­ra­kun­taa?

Kir­joit­ta­ja on Mik­ke­lin hiip­pa­kun­nan piis­pa.