Jäl­leen on aloi­tet­tu uu­si vuo­si ja tam­mi­kuun al­ku on ol­lut to­tu­tus­ti me­di­as­sa pul­lol­laan laih­du­tus­ta, alen­nus­myyn­te­jä ja har­ras­tus­toi­min­nan mai­nok­sia. Kaik­ki siis hy­vin val­ta­kun­nas­sa? Va­li­tet­ta­vas­ti ei! Koh­ta tu­lee jo kak­si vuot­ta täy­teen poik­keuk­sel­lis­ta pan­de­mia-ai­kaa, ei­kä lop­pua tun­nu nä­ky­vän. Vä­lil­lä tun­tuu, et­tä olen jo käyt­tä­nyt kai­ken käy­tet­tä­vis­sä ole­van ener­gi­an ti­lan­teen sie­tä­mi­seen ja sen lop­pu­mi­sen odot­ta­mi­seen. Mut­ta täs­sä sitä ol­laan edel­leen, kes­kel­lä vilk­kain­ta ko­ro­na-ai­kaa. Mis­tä siis voi­ma ja apu tu­le­viin päi­viin ja koi­tok­siin? Mil­lä pi­tää mie­li vir­ke­ä­nä ja olo toi­veik­kaa­na ja sa­mal­la ko­kea elä­män mie­lek­kyyt­tä?

Eh­dot­tai­sin van­has­ta ir­ti pääs­tä­mis­tä! Eh­kä ei ole enää pa­luu­ta en­ti­seen, vaan on luo­ta­va jo­tain uut­ta. Kak­si vuot­ta elä­mäs­tä on mo­nen koh­dal­la mel­koi­sen pit­kä ai­ka vain odo­tel­la, et­tä pää­si­si jäl­leen elä­mään elä­mään­sä niin kuin en­nen­kin. Oli­si­ko nyt kui­ten­kin se het­ki, kun pi­täi­si ko­keil­la teh­dä kaik­kea sitä, mitä on ai­na aja­tel­lut sit­ten jos­kus te­ke­vän­sä? Eh­kä nyt kan­nat­taa ope­tel­la uu­sia tai­to­ja, läh­teä liik­keel­le, muut­taa maal­le, pyy­tää an­teek­si, vaih­taa am­mat­tia, ryh­tyä va­paa­eh­tois­teh­tä­viin tai mitä iki­nä olit­kaan aja­tel­lut sit­ten jos­kus te­ke­vä­si. Vaik­ka pan­de­mia ra­joit­taa nyt joi­ta­kin asi­oi­ta, on jäl­jel­lä vie­lä pal­jon, mitä voi ko­keil­la. An­na ko­ro­nan ol­la syy muu­tok­sel­le, ei­kä vain es­te kai­kel­le ki­val­le. Jos­pa nyt ei enää oli­si­kaan mi­tään te­ko­syi­tä ol­la to­teut­ta­mat­ta nii­tä haa­vei­ta, joi­ta olet mie­les­sä­si kan­ta­nut jo vuo­sia. Ky­sy­mys kuu­luu­kin: "Mitä sinä voi­sit teh­dä nyt toi­sin?"

Jos roh­ke­net teh­dä jo­tain uut­ta, tu­let tus­kin ka­tu­maan. Ai­na­kin olet ko­ke­muk­sia rik­kaam­pi ja vä­hin­tään­kin opit tie­tä­mään, oli­ko haa­veil­la­si mi­tään to­del­li­suus­poh­jaa. Minä ku­vit­te­lin ai­na, et­ten voi­si asua oma­ko­ti­ta­los­sa il­man tois­ta kä­si­pa­ria. Nyt olen kui­ten­kin os­ta­mas­sa oma­ko­ti­ta­lon. Help­poa sii­tä tus­kin tu­lee, mut­ta var­mas­ti an­toi­saa, kun pää­sen to­teut­ta­maan tätä haa­vet­ta­ni. Ja en­hän minä ole kos­kaan ihan yk­sin, vaan saan ai­na tur­vau­tua tai­vaal­li­sen Isän huo­len­pi­toon ja luot­taa, et­tä Hä­nen kä­ten­sä ovat apu­na­ni tiu­kois­sa­kin ti­lan­teis­sa. Hän lä­het­tää ar­jen en­ke­lei­tä elä­mää­ni juu­ri sil­loin, kun on tar­vis.

 Kir­joit­ta­ja on Sal­paus­se­län seu­ra­kun­ta­pas­to­ri.