Kirk­kom­me viet­tää mik­ke­lin­päi­vää 2.10., joka on en­ke­lien ja las­ten päi­vä. Mik­si en­ke­lit ja lap­set pe­rin­tei­ses­ti kir­kos­sam­me yh­dis­te­tään? On­ko niin, et­tä kir­kos­sam­me on näh­ty ja ko­et­tu, et­tä lap­sil­la oli­si luon­tai­nen kyky näh­dä en­ke­lei­tä tai ai­na­kin us­koa nii­den var­je­luk­seen ai­kui­sia enem­män?

Meil­le kai­kil­le on tut­tu suo­je­lus­en­ke­li­tau­lu, jos­sa on ku­vat­tu­na, kuin­ka en­ke­li var­ti­oi kah­ta las­ta, jot­ka kä­ve­le­vät hu­te­ral­la sil­lal­la. On­ko lap­sil­la siis yli­mää­räi­nen ais­ti, jol­la he voi­vat näh­dä en­ke­lei­tä? Vai on­ko niin, et­tä lap­sil­la on us­ko, siis luot­ta­mus, Ju­ma­laan ja en­ke­lei­hin, Ju­ma­lan sa­nan­saat­ta­jiin? Se luot­ta­mus ka­to­aa, kun iän tuo­ma ”vii­saus” tu­lee ti­lal­le. Täs­tä pu­huu tuon py­hän evan­ke­liu­mi:

”Juu­ri sil­loin op­pi­laat kään­tyi­vät Jee­suk­sen puo­leen ja ky­syi­vät: ’Kuka siis on suu­rin tai­vai­den val­ta­kun­nas­sa?’ Jee­sus pyy­si luok­seen lap­sen, aset­ti hä­net op­pi­lai­den kes­kel­le ja sa­noi: ’Minä va­kuu­tan teil­le: Jos et­te kään­ny ja muu­tu las­ten kal­tai­sik­si, et­te taa­tus­ti pää­se tai­vai­den val­ta­kun­taan. Se, joka nöyr­tyy tä­män lap­sen ta­sol­le, on tai­vai­den val­ta­kun­nas­sa suu­rem­pi kuin muut. Joka ot­taa luok­seen yh­den­kin täl­lai­sen lap­sen mi­nun ni­mis­sä­ni, ot­taa luok­seen mi­nut’” Matt. 18:1–5 (UT2020).

Jee­sus ylis­tää las­ten­kal­tai­suut­ta, siis lap­sil­le luon­tais­ta us­koa ja luot­ta­mus­ta. Se ei ole sa­maa kuin ol­la lap­sel­li­nen.

Mei­dän ai­kuis­ten mie­liin tun­keu­tuu joka tuu­tis­ta pe­lot­ta­via uu­ti­sia esi­mer­kik­si so­dis­ta ja il­mas­ton­muu­tok­ses­ta… Em­me voi vai­kut­taa nii­hin joko ol­len­kaan tai voim­me vai­kut­taa vain hi­ve­nen omil­la vas­tuul­li­sil­la elin­ta­voil­lam­me ja esi­ru­kouk­sil­lam­me.

Ka­teek­si käy lap­sia, jot­ka ei­vät tie­dä ei­vät­kä mu­reh­di maa­il­man mur­hei­ta. Ja sil­loin kun alam­me mu­reh­tia, niin oli­si hyvä muis­tut­taa it­se­äm­me Jee­suk­sen sa­nois­ta, et­tä mei­dän teh­tä­väm­me tääl­lä on tul­la us­kos­sa ja luot­ta­muk­ses­sa las­ten kal­tai­sik­si. Vaik­ka kaik­ki näyt­täi­si me­ne­vän huo­nom­paa­an suun­taan, niin olem­me kui­ten­kin Suu­rem­mis­sa Kä­sis­sä. Ei­kä mi­kään voi ta­pah­tua il­man Ju­ma­lan sal­li­mus­ta tai tah­toa.

Kir­joit­ta­ja on Hei­no­lan seu­ra­kun­nan pap­pi.