Mie­tin men­nyt­tä vuot­ta. Mie­tin asi­oi­ta, jois­sa on­nis­tuin ja jot­ka me­ni­vät hy­vin. Mie­les­sä­ni käy­vät myös ne asi­at, jot­ka jäi­vät vai­vaa­maan ja jois­sa epä­on­nis­tuin. Uu­den vuo­den myö­tä he­rää halu aloit­taa alus­ta, kor­ja­ta kurs­sia tai teh­dä ihan uu­sia asi­oi­ta. Uu­den vuo­den al­ku on uu­den­vuo­den lu­paus­ten ai­kaa.

Al­ku­vuo­des­ta kir­kois­sa muis­tel­laan Jee­suk­sen kas­tet­ta. Sitä, mi­ten Jo­han­nes Kas­ta­ja kas­toi Jee­suk­sen Jor­dan-vir­ras­sa ja Pyhä Hen­ki las­keu­tui tai­vaas­ta kyyh­ky­sen ta­voin. Sa­mal­la tai­vaas­ta kuu­lui ää­ni: ”Sinä olet mi­nun ra­kas Poi­ka­ni, si­nuun minä olen miel­ty­nyt.”

Kas­tees­sa Ju­ma­la an­taa Py­hän Hen­gen lah­jak­si kas­te­tul­le ja ot­taa hä­net lap­sek­seen. Ju­ma­la lu­paa oman pai­kan tai­vaan ko­dis­sa. Ve­del­lä kas­ta­mi­seen liit­tyy aja­tus, et­tä mei­dät on pes­ty puh­taik­si. Saam­me pa­la­ta joka päi­vä Ju­ma­lan rak­kau­teen, pyy­tää Ju­ma­lal­ta an­teek­si vir­hei­täm­me ja hän myös an­taa an­teek­si. Jee­sus syn­tyi ih­mi­sek­si, et­tä me voi­sim­me koh­da­ta hä­nes­sä Ju­ma­lan. Ju­ma­la on luo­nut mei­dät omak­si ku­vak­seen ja ha­lu­aa ol­la mei­dän ys­tä­väm­me.

Sa­las­sa ole­va Ju­ma­la on­kin tun­nis­tet­ta­vis­sa yh­dek­si meis­tä. Jee­sus on mei­dän vel­jem­me, kos­ka hän on läs­nä kes­kel­läm­me. Hän eli kau­an sit­ten, mut­ta us­kos­sa me olem­me Jee­suk­sen ai­ka­lai­sia. Täs­sä pu­hum­me us­kon sa­lai­suu­des­ta. Jee­suk­sen sa­lai­suus on sii­nä, et­tä hän on sa­mal­la Ju­ma­la ja ih­mi­nen. Kas­tees­sa mei­dät on otet­tu osak­si tätä us­kon sa­lai­suut­ta.

Saat kuul­la omal­la koh­dal­la­si Ju­ma­lan ää­nen. Sinä olet mi­nun ra­kas lap­se­ni, si­nuun minä olen miel­ty­nyt, sinä olet mi­nul­le ra­kas. Ju­ma­lan an­ta­mal­la rak­kau­del­la voim­me ra­kas­taa toi­si­am­me. Saa­des­sam­me rak­kaut­ta lä­hei­sil­täm­me voim­me ko­kea pie­nen pa­lan Ju­ma­lan rak­kaut­ta.

Kun mie­tin tu­le­vaa vuot­ta, aja­tuk­sis­sa­ni on myös epä­tie­toi­suut­ta ja jän­ni­tys­tä. En tie­dä, mitä uu­si vuo­si tuo mu­ka­naan. Mut­ta kai­kil­la asi­oil­la on oma ai­kan­sa. Em­me ai­na ha­lua ym­mär­tää ja hy­väk­syä sitä, et­tä ki­peil­lä­kin ja vai­keil­la asi­oil­la on oma ai­kan­sa.

Sen tie­dän kui­ten­kin, et­tä kaik­ki on Ju­ma­lan kä­sis­sä. Hän an­taa meil­le oman ai­kam­me. Mikä se sit­ten lie­nee­kin kun­kin omal­la koh­dal­la, se sel­vi­ää ai­ka­naan. Epä­on­nis­tu­mi­sia ei tar­vit­se pe­lä­tä. Ai­na saa aloit­taa alus­ta.

Kir­joit­ta­ja on Lau­neen seu­ra­kun­nan seu­ra­kun­ta­pas­to­ri.