”Ju­ma­la an­toi si­nul­le tä­nään lah­jak­si 86 400 se­kun­tia. Olet­ko käyt­tä­nyt niis­tä yh­den sa­no­mal­la kii­tos?” (Wil­li­am Art­hur Ward)

Tämä ky­sy­mys py­säh­dyt­ti mi­nut kii­reen ja mo­nen­lai­sen huo­leh­ti­mi­sen kes­kel­tä. Olen­ko muis­ta­nut kiit­tää? Olen­ko muis­ta­nut py­säh­tyä sa­no­maan kii­tos Ju­ma­lal­le, kii­tos toi­sel­le ih­mi­sel­le?

Vaik­ka kiit­tä­mi­nen on tek­ni­ses­ti ly­hyt ja help­po suo­ri­tus, kyse on pal­jon suu­rem­mas­ta asi­as­ta. Kun me kii­täm­me, me siir­räm­me aja­tuk­sem­me jo­hon­kin saa­maam­me hy­vään asi­aan, jo­hon­kin kau­nii­seen. Kun me kii­täm­me, me kään­näm­me kat­seem­me va­loon ja toi­voon. Me kiin­ni­täm­me kat­seem­me rak­kau­teen.

Hei­nä­kuun en­sim­mäi­se­nä sun­nun­tai­na kir­kos­sam­me ai­hee­na on rak­kau­den laki. Jee­sus muis­tut­taa mei­tä sii­tä, et­tä hän tuli täyt­tä­mään Ju­ma­lan tah­don ja käs­kyt, ei ku­mo­a­maan nii­tä. Ja Jee­sus opet­taa meil­le kaik­kein suu­rim­man käs­kyn:

"Ra­kas­ta Her­raa, Ju­ma­laa­si, koko sy­dä­mes­tä­si ja mie­les­tä­si. Ra­kas­ta hän­tä koko elä­mäl­lä­si. Se on en­sim­mäi­nen ja tär­kein käs­ky. Yh­tä tär­keä on sil­ti tämä: ra­kas­ta lä­him­mäis­tä­si kuin it­se­ä­si. Näi­hin kah­teen käs­kyyn ki­tey­ty­vät koko laki ja pro­feet­to­jen kir­joi­tuk­set." (Matt. 22: 37-40, UT 2020.)

Ju­ma­lan ra­kas­ta­mi­seen liit­tyy se, et­tä me huo­maam­me Hä­nen läs­nä­o­lon­sa elä­mäs­säm­me, otam­me vas­taan Hä­nen rak­kau­ten­sa ja hei­jas­tam­me sitä ym­pä­ril­lem­me. Ei­kä Jee­sus ke­ho­ta mei­tä ra­kas­ta­maan vain per­heen­jä­se­niä, ys­tä­viä ja hy­viä ih­mi­siä. Jee­sus käs­kee mei­dän ol­la rak­kau­del­li­sia myös nii­tä koh­taan, joi­ta on vai­kea ra­kas­taa. Nii­tä koh­taan, joi­ta on vai­kea hy­väk­syä ja vai­kea ym­mär­tää.

Mitä enem­män me an­nam­me elä­mäs­säm­me ti­laa kol­miyh­tei­sel­le Ju­ma­lal­le, sitä hel­pom­pi mei­dän on näh­dä sekä it­sem­me et­tä toi­set ih­mi­set Hä­nen ku­vi­naan. Ja Hän an­taa meil­le kaik­ki ne työ­ka­lut, joi­ta me rak­kau­den osoit­ta­mi­seen tar­vit­sem­me. Hän syn­nyt­tää meis­sä omaa he­del­mään­sä: rak­kaut­ta, iloa ja rau­haa, kär­si­väl­li­syyt­tä, lem­peyt­tä ja hy­vyyt­tä sekä us­kol­li­suut­ta, malt­tia ja it­se­hil­lin­tää (Gal. 5: 22).

Kol­miyh­tei­nen Ju­ma­la ei pois­ta elä­mäs­täm­me kär­si­mys­tä, pel­koa, ah­dis­tus­ta tai su­rua. Mut­ta Hän roh­kai­see, aut­taa ja loh­dut­taa. Hän ra­kas­taa. Ja Hä­nen rak­kau­ten­sa suo­jaan me saam­me kii­tol­li­sin mie­lin jää­dä myös tä­nään.

Kir­joit­ta­ja on Kes­ki-Lah­den seu­ra­kun­nan kap­pa­lai­nen