Pia Rendic: Mies, joka ei kykene katsomaan itseään peiliin
“Tämä on viimeinen kerta. Vain tämä pieni salattu hetki, eikä ikinä enää. Tämän kerran jälkeen en palaa, en edes ajattele koko asiaa.”
Istun terapiahuoneessani ja katson asiakastani. Näen hänen epätoivoisen, tuskaisen ilmeensä. Mies on kolmissakymmenissä, naimisissa, pienten lasten isä. Hän on niitä ihmisiä, jonka tavatessaan valtaosa tuntee välitöntä yhteenkuuluvuutta ja tuttuuden tunnetta. Työpaikalla hän on kaikkien suosiossa, siviilissä rakastettava ja luotettava. Täyden kympin mies.
Paitsi ettei ole. Pinnan alla on jotain muuta. Miehen sisäinen maailma on kaaoksessa. Riippuvuus on alkanut teini-iässä, uinunut horroksessa seurusteluajan, puhjennut taas pintaan lasten synnyttyä, avioliiton arkipäiväistyessä ja työpaineiden kasvaessa. Triggerit tunkeutuvat miehen verkkokalvoille ja aivoratoihin Instagramin töröhuulikuvista ja kuntosalin naisista, jotka kyykkäävät rautaa tiukoissa trikoissa. Triggerit puskevat suojauksen lävitse yöllä, kun perhe jo nukkuu, ja väsymys ja tyhjyydentunne vievät voiton rationaalisesta ajattelusta, ja omaa pahaa oloa on pakko päästä helpottamaan nopealla käteenvedolla.
Pornoriippuvuus on kuin syöpä. Se alkaa salakavalasti, lähes huomaamatta. Syöpäkasvaimen tavoin riippuvuus laajenee ja leviää nopeasti, ja liian pitkälle edetessään sen aiheuttama kipu on lähes tappavaa, ja hoitaminen helvetillistä. Samalla tavoin kuin stytostaatit eivät aina tuota toivottua tulosta, addiktin lupaukset viimeisistä kerroista nettipornon ja seksichattien äärellä haihtuvat savuna ilmaan, kun työpäivän päätteeksi olisi kyettävä rentoutumaan, mutta lapset huutavat, vaimo nalkuttaa ja mieli täyttyy eksplisiittisistä kuvista, jotka edellisenä yönä toivat mukanaan hetkellisen, ohikiitävän nautinnon.
Edessäni istuva mies tiedostaa tämän kaiken. Hän on kuin mies Dale Wimbrow’n vanhassa runossa Mies peilissä, paitsi että hän ei enää kykene katsomaan itseään silmiin. Miehellä, jonka hän näkee peilistä, ei ole hänelle mitään hyvää sanottavaa. Vastassa on vain häpeä, syyllisyys ja itseinho. Mies tietää, että vaikka rehellisyys muille olisi tärkeää, niin vielä tärkeämpää olisi olla rehellinen miehelle peilissä; sille ainoalle, joka on miehen kanssa alusta loppuun.
Siksi mies istuu tässä. Hänen on kohdattava itsensä. Löydettävä itsestään uusi luomus. Riisuttava vanha ihminen ja pukeuduttava uuteen. Riippuvuuden vastakohtana ei ole raittius, vaan uusi identiteetti, yhteys omaan itseen ja muihin ihmisiin. Parhaimmillaan jopa Jumalaan.
Yhteys vapauttaa tunnistamaan ja tunnustamaan riippuvuuden, yhteys auttaa katkaisemaan riippuvuuden kehän ja vapautumaan häpeästä. Yhteys antaa voimavaroja ja motivaation uuden vision löytämiseen, ja lopulta se kutsuu ihmisen kaikista tärkeimpään: anteeksipyytämiseen ja anteeksiantamiseen.
Myös miehen edessäni.
Kirjoittaja on Sveitsin ulkosuomalaispappi ja seksuaaliterapeutti.