Te­ke­mi­nen ja suo­rit­ta­mi­nen on mo­nel­le ih­mi­sel­le lä­hes elä­män­ta­pa. En­kä ole op­pi­nut tätä kir­jois­ta, vaan ihan vain it­se­ä­ni ja mui­ta seu­raa­mal­la. Pal­jon pi­täi­si saa­da ai­kai­sek­si. Ai­na on jo­tain lis­tal­la. Ja jos hom­mat ei­vät on­nis­tu, tu­lee tyh­jä tai epä­on­nis­tu­nut olo. Tun­tuu sil­tä, et­tä mi­nua mi­ta­taan te­ke­mi­sen kaut­ta.

Us­kos­ta­kin voi tul­la suo­rit­ta­mis­ta. Pi­täi­si käy­dä kir­kos­sa ja ol­la vah­va. Pi­täi­si ru­koil­la ja lu­kea Raa­mat­tua enem­män.

Nuo asi­at ovat­kin hy­viä ja hyö­dyl­li­siä. Us­ko saa ra­vin­toa Ju­ma­lan sa­nas­ta, ru­kouk­ses­ta, yh­tey­des­tä toi­siin kris­tit­tyi­hin. Sik­si näis­tä us­ko­ne­lä­män hoi­ta­mi­sen pe­rus­pi­la­reis­ta on hyvä pi­tää kiin­ni.

Mut­ta us­kon ydin ei kos­kaan ole ih­mi­sen omis­sa te­ois­sa ja toi­me­li­ai­suu­des­sa. Poh­jim­mil­taan us­ko on jo­ta­kin ai­van muu­ta.

Jee­suk­sen pa­ran­ta­ma so­kea mies an­taa meil­le tar­peel­li­sen esi­mer­kin us­kos­ta.

Kun tämä juu­ri nä­kön­sä saa­nut mies koh­taa uu­des­taan Jee­suk­sen, hän tun­nus­taa us­kon­sa. Mut­ta hän ei vah­vis­ta tuo­ta tun­nus­tus­ta suu­ril­la te­oil­la. Em­me näe suur­ta spek­taak­ke­lia.

Pa­ran­tu­nut vain lan­ke­aa maa­han Jee­suk­sen eteen. Hän ei ru­pea puu­haa­maan mi­tään, sil­lä en­sin on vain vai­vut­ta­va maa­han ja ol­ta­va sii­nä. (Joh. 9:37-38.) Tuol­la eleel­lä mies tu­lee sa­no­neek­si pal­jon: Täs­sä on aut­ta­ja­ni, jol­ta minä olen saa­nut suu­ren lah­jan! Saan le­vä­tä hä­nen edes­sään. Mi­nul­la on lupa luo­pua omas­ta yrit­tä­mi­ses­tä. Hän on teh­nyt kai­ken puo­les­ta­ni.

Toi­von, et­tä elä­män mels­keen ja epä­var­muu­den kes­kel­lä us­ko on meil­le voi­man­läh­de. Se on jo­ta­kin, jos­ta tu­lee vir­taa vä­sy­neel­le. Toi­von, et­tä us­ko oli­si le­po­paik­ka, ei stres­sin läh­de.

Jee­sus kut­suu mei­tä lä­hel­leen, ei­kä mei­dän sil­loin tar­vit­se teh­dä mi­tään. Tyh­jät kä­det tai­pu­vat par­hai­ten ru­kouk­seen. Kuor­mis­ta ir­ti pääs­tä­nyt ih­mi­nen mah­tuu ah­taas­ta­kin por­tis­ta si­sään.

Kun olem­me le­vän­neet Kris­tuk­sen ar­mon ja rak­kau­den al­la, on hel­pom­pi myös läh­teä liik­keel­le tois­ten luo. Lä­him­mäis­ten aut­ta­mi­nen ei sil­loin ole­kaan taak­ka ei­kä suo­ri­tus, vaan ar­mah­de­tun ih­mi­sen tapa ol­la ole­mas­sa.

Kir­joit­ta­ja on Lau­neen seu­ra­kun­nan kap­pa­lai­nen.