Heini Kontiainen: Vapaa elämään
Hengitän sisään. Hengitän ulos. Henki kulkee minussa. Jumalan rytmi minussa. Ajatukset saavat tulla. Ja ne saavat mennä. Olen vapaa tulemaan. Olen vapaa menemään. Minä löydän.
Minä liikun surussa ja pelossa. Elämäni pitkäperjantait ovat olleet vahvoja kokemuksia. Ajattelen surua, joka on kuin pesä. Se voi olla puristava paikka, jossa surun oksat raapivat. Samalla korkealta surun pesästä avautuu maisema, jota ei muualta näe. Pesään voi välillä käpertyä tuulen suojaan, antaa surun väsyttää. Sen vangiksi ei tarvitse kuitenkaan jäädä. Välillä voin lähteä. Surun pesä ei katoa, mutta se saa olla välillä etäämpänä. Surun pesä voi hiljalleen rakentua tutummaksi ja turvallisemmaksi paikaksi. Olen vapaa tulemaan. Olen vapaa menemään. Minä löydän.
Liikun ilossa ja rohkeudessa. Elämäni pääsiäiset ovat olleet myös vahvoja kokemuksia. Ajattelen Jeesusta, joka on kuin portti. Hänen lävitseen on kulkenut valtava surun taakka, koko ihmiskunnan pelko ja häpeä. Hän musertui sen kaiken alla, mutta ei jäänyt tuonelaan. Hänen lävitseen on kulkenut koko elämän voima kaikkine riemuineen ja uskomattomine ihmeineen. Hänellä on kuoleman ja tuonelan avaimet. Hän vapauttaa sieltä. Kuulen hänen sanovan: ”Minä löydän sinut.”
”Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen.” Näin sanoo Jeesus Johanneksen evankeliumissa.
Jeesukselle koko elämänkirjo tunteineen on tuttua. Portin pielet voivat heilua kumpaan suuntaan vain. Itse portti on ja pysyy ikuisesti.
Olen vapaa tulemaan. Olen vapaa menemään. Minä löydän. Olen vapaa elämään.
”Irti päästä, olet vapaa lähtemään. Anna suuren tuulen puhaltaa. Irti päästä, olet vapaa elämään. Vapaa palvelemaan Jumalaa.” (Pekka Simojoki: Olet vapaa)
Kirjoittaja on Heinolan seurakunnan kasvatuksen pastori