Kyös­ti Toi­vo­nen on ol­lut vuo­sien ajan Hol­lo­lan kir­kos­sa tut­tu näky. Siel­lä hän on rau­hal­li­ses­ti ja va­kaas­ti ker­to­nut kä­vi­jöil­le niin it­se kir­kon kuin sen ym­pä­ris­tön­kin vai­heis­ta. Esi­neet, ih­mi­set ja ajan ta­vat ovat tut­tu­ja, ei­kä sel­lais­ta kolk­kaa tai­da kir­kos­ta löy­tyä, jota hän ei tun­ti­si lä­pi­ko­tai­sin.

Ko­ko­nai­sia opas­tus­päi­viä on Toi­vo­sel­le ker­ty­nyt vuo­sien mit­taan pe­rä­ti 870, kun hän on si­jais­ta­nut va­ki­tui­sia op­pai­ta. Li­säk­si on ol­lut eri­lai­sia koh­de­o­pas­tuk­sia. On­pa hän ohes­sa tuot­ta­nut ja opas­ta­nut myös noin 300 ret­keä ja mat­kaa ko­ti­maas­sa ja Kar­ja­las­sa sekä rei­lut 20 muis­sa mais­sa. Hän on toi­mi­nut op­paa­na myös Va­la­mon luos­ta­ris­sa ja tu­tus­tu­nut 240 suo­ma­lai­seen kirk­koon.

Tämä on vain pie­ni hi­tu­nen ja ka­pea kuva kai­kes­ta sii­tä, mitä kult­tuu­ris­ta ja his­to­ri­as­ta sy­väs­ti kiin­nos­tu­nut mies on eh­ti­nyt vuo­sien mit­taan teh­dä ja saa­da ai­kaan.

Sal­pa­kan­kaal­la ny­kyi­sin asu­va Toi­vo­nen on nyt kai­hoi­sin mie­lin an­ta­nut pois kes­ki­ai­kai­sen Py­hän Ma­ri­an kir­kon avai­met. Opas­tus­pyyn­tö­jä on tul­lut edel­leen, mut­ta hän on hai­kein mie­lin tor­ju­nut ne. Ra­kas kirk­ko ja sen his­to­ria on kui­ten­kin joka ta­pauk­ses­sa jat­kos­sa­kin osa hä­nen elä­mään­sä, vaik­kei opas­tuk­sia tai­da enää ol­la lu­vas­sa.

– Kirk­ko on toi­nen elä­män­teh­tä­vä­ni, Toi­vo­nen pai­not­taa.

Toi­vo­sen ar­ki su­juu mal­til­li­seen tah­tiin. Ai­na löy­tyy jo­tain te­ke­mis­tä. Tu­lee lu­en­to­pyyn­tö­jä, se­ni­o­ri­ta­pah­tu­mia – Toi­vo­nen on Hol­lo­lan kan­sal­lis­ten se­ni­o­rei­den kun­ni­a­pu­heen­joh­ta­ja – sään­nöl­li­siä tun­nin pol­ku­kä­ve­lyi­tä, kun­to­sa­lia kah­des­ti vii­kos­sa.

– Joka päi­vä py­rin sul­ke­maan ko­ti­ni oven ta­ka­na­ni ja olen on­nis­tu­nut sii­nä ai­ka hy­vin. Luen kir­jo­ja, fak­taa. Kir­jas­to pal­ve­lee mi­nua tai­vaan iha­nas­ti. Har­ras­tan po­li­tii­kan seu­ran­taa kai­kil­la ta­soil­la. Maa­nan­tais­ta per­jan­tai­hin luen He­sa­rin kir­jas­tos­sa, tu­lee­pa osa päi­vän­kä­ve­lys­tä teh­tyä sa­mal­la. Vii­kon­lo­pun He­sa­rit tu­le­vat ko­tiin.

Toi­vo­nen on Hol­lo­lan Nuo­ri­so­seu­ran kun­ni­a­jä­sen. Hän on mu­ka­na myös Hol­lo­lan ko­ti­seu­tu­yh­dis­tyk­ses­sä, on sen van­hin jä­sen, ja hän on Lah­den seu­dun op­pai­den jä­sen. Hol­lo­lan Kar­ja­la-seu­ran toi­min­nas­sa­kin hän on mu­ka­na.

Hän ker­too pu­hu­van­sa kar­ja­lan mur­ret­ta päi­vit­täin.

– Olen kar­ja­lai­nen, syn­ty­nyt Jääs­ken pi­tä­jän En­son ky­läs­sä työ­läis­per­hee­seen. Isä oli teh­taal­la töis­sä, äi­ti hoi­ti ko­din. Vel­jet oli­vat mi­nua vuo­sia van­hem­pia en­kä muis­ta näh­nee­ni hei­tä kuin ruo­ka­pöy­däs­sä. Opin tun­te­maan hei­dät vas­ta ai­kui­si­äs­sä. Kol­me vuot­ta van­hem­man sis­kon kans­sa kas­voim­me sa­maan tah­tiin, Toi­vo­nen ker­too.

Per­he jou­tui evak­koon kak­si ker­taa. Tal­vi­so­dan evak­ko­a­jas­ta Toi­vo­nen ei muis­ta juu­ri mi­tään. Mut­ta toi­nen evak­ko­mat­ka ju­han­nus­vii­kol­la 1944 on hy­vin muis­tis­sa.

– Olim­me Kar­ja­lan ta­kai­sin val­tauk­sen jäl­keen pa­lan­neet En­soon. Evak­ko­mat­ka ta­pah­tui ter­va­höy­ryl­lä pit­kin Sai­maa­ta Suo­men­nie­mel­le maa­lais­ta­loon, jos­sa vie­tim­me ke­sän ja syk­syn lap­suu­te­ni kul­ta-ai­kaa, Toi­vo­nen muis­te­lee.

– Oli luh­ti­ait­ta, na­vet­ta, leh­miä, vil­jal­le tuok­su­va rii­hi, sa­vul­le tuok­su­va paja, lai­neh­ti­va vil­ja­pel­to, nuo­tan­ve­toa ja tam­mi, jon­ka haa­ras­sa opin lu­ke­maan.

Evak­ko­mat­kal­ta per­he pa­la­si ta­kai­sin Kar­ja­laan, Imat­ral­le, vain kym­me­nen ki­lo­met­rin pää­hän ra­jan taak­se jää­nees­tä ko­dis­ta.

Kou­lus­sa Toi­vo­nen har­ras­ti ala­luo­kil­la rait­tius­seu­raa, ylä­luo­kil­la tei­ni­kun­taa, opis­ke­lu­vuo­si­na tei­ni­liit­toa sii­nä mää­rin, et­tä oli vuon­na 1960 Suo­men tei­ni­lii­ton pu­heen­joh­ta­ja.

– Se oli iso jut­tu, Toi­vo­nen muis­te­lee.

Tei­ni­poi­ka­na hän työs­ken­te­li ke­siä rau­ta­teh­taal­la apu­hom­mis­sa, so­ta­vä­en jäl­keen hän pyr­ki Hel­sin­gis­sä Yleis­ra­di­on nuo­ri­so­toi­mi­tuk­seen.

– Jou­duin ää­ni­tes­tiin, hy­lät­tiin. Oli lii­an na­saa­li ää­ni. Olen vie­lä­kin kat­ke­ra, Toi­vo­nen heit­tää.

He­sa­rin oi­ko­lu­ki­jak­si­kaan hän ei pääs­syt, kun tu­li­joi­ta oli vaik­ka kuin­ka. So­ke­ain kir­jas­ton ää­ni­kir­jo­jen lu­ki­jak­si hän ei pääs­syt edes jo­noon. Vii­na­kaup­paan Toi­vo­nen sit­ten pää­si lau­an­tai­myy­jäk­si.

– Mie­len­kiin­toi­nen jut­tu, Toi­vo­nen tuu­mii.

Vuo­sien mit­taan Toi­vo­sel­le on ker­ty­nyt val­ta­va mää­rä eri­lai­sia luot­ta­mus­teh­tä­viä. Hän pää­si esi­mer­kik­si 4H-ker­ho­lai­se­na Yh­dys­val­toi­hin opis­ke­le­maan sti­pen­dil­lä.

– Kie­li­tai­don kart­tu­mi­nen oli hy­vin tär­ke­ää, sil­lä sen an­si­os­ta tu­lin va­li­tuk­si myö­hem­min edus­kun­nas­sa kan­sain­vä­li­siin teh­tä­viin, hän miet­tii.

Hu­ma­nis­tis­ten tie­tei­den kan­di­daa­tis­ta ja Vii­pu­ri­lai­sen Osa­kun­nan jä­se­nes­tä tuli Ete­lä-Kar­ja­lan Nuo­ri­so­seu­ro­jen Lii­ton joh­to­kun­nan jä­sen ja myö­hem­min sekä Hol­lo­lan Nuo­ri­so­seu­ran et­tä Jääs­ki-seu­ran kun­ni­a­jä­sen. 80-lu­vul­la hän oli nuo­ri­so­seu­ra­jär­jes­tön esi­mies.

His­to­ri­an opet­ta­jaa Toi­vo­ses­ta ei kui­ten­kaan opin­nois­ta huo­li­mat­ta lo­pul­ta tul­lut, vaik­ka hä­nel­lä on kuu­lem­ma opet­ta­jan sie­lu.

– Olen ai­na opet­ta­mas­sa ja se­lit­tä­mäs­sä. Se so­pii kyl­lä myös op­paal­le, kun­han py­syy koh­tuu­des­sa, Toi­vo­nen hy­myi­lee.

– Ja olin kyl­lä kol­me kuu­kaut­ta Hel­sin­gin kul­ma­kou­lus­sa his­to­ri­an ope­na. Sen jäl­keen tein töi­tä Opin­to­toi­min­nan kes­kus­lii­tos­sa.

Seu­ra­si pes­ti Pel­ler­vo-Seu­ran kir­je­o­pis­ton joh­ta­ja­na ja sii­tä Kan­sa­no­pis­to­yh­dis­tyk­sen toi­min­nan­joh­ta­jak­si. Sit­ten tuli se iso muu­tos.

Toi­vo­nen oli tu­tus­tu­nut vieh­koon nei­toon, Kaa­ri­na Pul­li­seen ja nuo­ret kih­lau­tui­vat. Mor­si­a­men äi­ti oli Hol­lo­lan ko­ti­seu­tu­yh­dis­tyk­sen pu­heen­joh­ta­ja, yli 200 vuot­ta su­vul­la ol­leen Mes­si­län kar­ta­non emän­tä ja so­ta­les­ki. Mor­si­a­men vel­jen odo­tet­tiin ot­ta­van vas­tuun maa­ti­las­ta, mut­ta jos­sain vai­hees­sa veli ha­lu­si vaih­taa maa- ja met­sä­ta­lou­den opin­not mu­siik­ki­o­pin­toi­hin. Hä­nes­tä tuli ka­pel­li­mes­ta­ri ja Si­be­lius-Aka­te­mi­an leh­to­ri. Mikä siis avuk­si?

Nuo­ri avi­o­pa­ri päät­ti ot­taa kar­ta­non mai­neen hoi­det­ta­vak­seen ja ryh­tyä yrit­tä­jik­si. Jat­ko-opin­not ja am­ma­tit jäi­vät Hel­sin­kiin.

– Kaa­ri­nal­le ja mi­nul­le al­koi uu­si elä­mä. Muo­dos­tim­me hy­vän pa­rin yh­teis­työs­sä. Asi­an­tun­ti­jat ke­hot­ti­vat pur­ka­maan kar­ta­non ja ra­ken­ta­maan ho­tel­lin sen pai­kal­le. Ei mis­sään ta­pauk­ses­sa niin. Ha­lu­sim­me eh­dot­to­mas­ti säi­lyt­tää koko mil­jöön ja ava­ta 700 heh­taa­rin kar­ta­nom­me mah­dol­li­sim­man mo­nen ih­mi­sen käyt­töön, Toi­vo­nen ker­too.

Kar­ta­nos­sa oli lo­pul­ta kol­me ra­vin­to­laa, isoin lasi-ik­ku­noin va­rus­tet­tu ho­tel­li, mök­ke­jä, yh­dek­sän hiih­to­his­siä, rat­su­tal­li, ma­nee­si, ve­ne­sa­ta­ma, lei­rin­tä­a­lue, ke­sä­maa, kä­si­työ­pa­jo­ja, golf-kent­tä, tans­si­vat ve­det, ke­sä­kelk­ka­ra­ta ja frees­ty­le­hyp­py­ri. Kar­ta­no­ra­vin­to­laan ke­hi­tel­tiin Vuo­si­sa­dan vaih­teen pi­dot, joi­ta eh­dit­tiin 13 vuo­des­sa pi­tää pe­rä­ti 600 ker­taa. Nii­hin tul­tiin kau­em­paa­kin ja näy­tel­mäl­li­nen oh­jel­ma sai vie­raat­kin osal­lis­tu­maan pi­to­jen tun­nel­mal­li­seen draa­maan.

– Jo­kai­nen päi­vä Mes­si­läs­sä oli elä­mää, Toi­vo­nen sa­noo.

1990-lu­vun suur­la­ma ajoi Mes­si­län kon­kurs­siin. Ko­laus oli kova per­heel­le, joka oli jo ko­ke­nut ai­em­min mu­ser­ta­van me­ne­tyk­sen 18-vuo­ti­aan Kai­sa-tyt­tä­ren me­neh­dyt­tyä äkil­li­ses­ti. Sel­lais­ta on vai­kea ku­vi­tel­la, saa­ti kek­siä, mi­ten elä­mäs­tä voi löy­tää va­loa ja tar­koi­tus­ta.

Toi­vo­nen sa­noo, et­tä per­heen pe­las­ti lo­pul­ta Brys­se­liin muut­to ja po­liit­ti­nen elä­män­vai­he.

– Em­me voi­neet mo­neen vuo­teen käy­dä Mes­si­läs­sä. Mut­ta täl­lä het­kel­lä olen kii­tol­li­nen ny­kyi­sil­le omis­ta­jil­le sii­tä, et­tä kaik­ki ra­ken­nuk­set ja mil­jöö ovat kun­nos­sa.

Tie po­li­tiik­kaan oli al­ka­nut jo ai­em­min ja oi­ke­as­taan las­ten an­si­os­ta, kun Sal­pa­kan­kaal­le piti al­kaa puu­ha­ta lap­sil­le ja nuo­ril­le hy­vää te­ke­mis­tä.

Ajan myö­tä Toi­vo­nen va­lit­tiin Hol­lo­lan kun­nan­hal­li­tuk­seen ja sen jäl­keen tie vei edus­kun­taan, kir­kol­lis­ko­kouk­seen, Eu­roo­pan Neu­vos­ton val­tuus­kun­taan ja lo­pul­ta Eu­roo­pan Par­la­ment­tiin. Hän eh­ti toi­mia vaa­li­val­vo­ja­na­kin kym­me­nes­sä eri maas­sa.

– Elä­mä­ni mer­kit­tä­vä het­ki oli edus­kun­nan en­sim­mäi­nen täy­sis­tun­to. Si­nul­le osoi­te­taan paik­ka, ”van­hat” on­nit­te­le­vat ja toi­vot­ta­vat ter­ve­tul­leik­si. Naa­pu­rit­kin ovat en­si­ker­ta­lai­sia. Tun­ne oli voi­ma­kas. Voin ko­kea sen vie­lä­kin, Toi­vo­nen ku­vai­lee.

Elä­män­vai­hei­ta poh­dit­ta­es­sa on ky­syt­tä­vä, ka­dut­taa­ko jo­kin?

Toi­vo­nen sa­noo, et­tä ei. Mut­ta mie­len­kiin­toi­nen vaih­to­eh­to ja elä­män­pol­ku oli­si kyl­lä ol­lut tar­jol­la.

– Se 4H:n sti­pen­di Yh­dys­val­toi­hin mer­kit­si, et­tä mi­nul­le tar­jot­tiin 4H-nuo­ri­so­työn ke­hit­tä­mis­tä Le­so­tos­sa. Se oli­si vie­nyt mei­dät ke­hi­ty­syh­teis­työ­hön Af­rik­kaan, Toi­vo­nen sa­noo ja ker­too käy­neen­sä jo Roo­mas­sa YK:n elin­tar­vi­ke- ja maa­ta­lous­jär­jes­tös­sä FAO:ssa tu­tus­tu­mas­sa teh­tä­vään.

Siel­tä tul­tua Kaa­ri­na-vai­mo il­moit­ti odot­ta­van­sa per­heen en­sim­mäis­tä las­ta, ei­kä hän ha­lun­nut syn­nyt­tää Le­so­tos­sa. Ete­lä-Af­ri­kan Jo­han­nes­burg oli­si ol­lut tun­nin len­to­mat­kan pääs­sä, mut­ta vai­mo il­moit­ti, et­tä vain Hel­sin­gin nais­tenk­li­nik­ka tu­lee ky­see­seen. Näin sit­ten kävi.

– Mut­ta jos täs­tä vie­lä jon­ne­kin mat­kus­tai­si, niin Le­so­tos­sa oli­si kyl­lä kiva käy­dä, Toi­vo­nen tuu­mii.

Toi­vo­nen sa­noo, et­tä hä­nen opet­ta­jan sie­lun­sa on naut­ti­nut sii­tä, et­tä et­tä hän on voi­nut työs­sään ava­ta ih­mi­sil­le kirk­ko­his­to­ri­aa, po­liit­tis­ta his­to­ri­aa, tai­de­his­to­ri­aa, hen­ki­lö­his­to­ri­aa, ta­pa­his­to­ri­aa ja niin edel­leen.

Vii­me ai­koi­na sy­dän­tä lä­hel­lä on ol­lut eri­tyi­ses­ti ka­to­a­mis­tem­pun teh­nyt ma­don­na-veis­tos sekä ker­to­mus sen et­si­mi­ses­tä ja löy­tä­mi­ses­tä.

Kävi ni­mit­täin niin, et­tä vuon­na 1892 mui­nais­muis­to­tut­ki­jat tu­li­vat Hol­lo­laan tar­koi­tuk­se­naan et­siä mu­se­oi­ta­via esi­nei­tä. He kä­vi­vät kel­lo­ta­pu­lis­sa, jon­ne oli ke­rät­ty mo­nen­lais­ta esi­net­tä ja ta­va­raa niin sa­not­tuun mui­nais­muis­to­huo­nee­seen. Siel­tä löy­tyi muun mu­as­sa kak­si veis­tos­ta, jot­ka ei­vät mu­se­oe­si­neik­si kui­ten­kaan kel­van­neet. Toi­nen oli Pyhä Bir­git­ta, jon­ka vä­ri­tys ja maa­laus oli­vat tut­ki­joi­den mie­les­tä epä­kel­vot. Toi­nen hy­lät­ty veis­tos oli Neit­syt Ma­ri­aa ja Jee­sus-las­ta esit­tä­vä py­hi­mys­pat­sas. Se oli hal­jen­nut ja jäi si­ten ta­pu­liin.

Vuon­na 1931 pai­kal­le sat­tui ark­ki­teh­ti Ca­ro­lus Lind­berg, joka oli jo va­lit­tu Hol­lo­lan kir­kon suur­re­mon­tin to­teut­ta­jak­si. Hän tu­tus­tui veis­tok­seen ja tar­jou­tui kor­jaa­maan sen. Näin ta­pah­tui: Lind­berg sai veis­tok­sen mu­kaan­sa, kor­ja­si sen – mut­ta unoh­ti pa­laut­taa sen. Pat­sas unoh­tui lo­pul­ta kai­kil­ta. Vas­ta ark­ki­teh­din lap­sen­lap­set ha­vah­tui­vat puu­veis­tos­ta tut­kis­kel­les­saan, et­tä ei­hän tuol­lai­nen esi­ne suin­kaan voi yk­si­tyis­ko­dis­sa ol­la.

Niin veis­tos lah­joi­tet­tiin Kan­sal­lis­mu­se­oon.

Muu­ta­ma vuo­si sit­ten mu­se­o­vi­ras­to la­ta­si net­tiin tu­han­sia ku­via aar­teis­taan. Hol­lo­la­lai­nen his­to­ri­an har­ras­ta­ja Juha Mat­ti­la löy­si siel­tä kai­va­tun veis­tok­sen. Muu­ta­mien mut­kien kaut­ta Ma­ria ja Jee­sus-lap­si pää­si ta­kai­sin ko­ti­kun­taan, Hol­lo­laan.

On sel­vin­nyt, et­tä pat­sas on got­lan­ti­lai­sen veis­tä­jän teos ja teh­ty 1340-lu­vul­la, jo­ten se on to­den­nä­köi­ses­ti tuo­tu Hol­lo­lan kes­ki­ai­kais­ta ki­vi­kirk­koa edel­tä­nee­seen puu­kirk­koon. Nyt tuo har­taan nä­köi­nen py­hi­mys­veis­tos sei­soo eri­kois­vit­rii­nis­sä So­vi­tuk­sen­kir­kon au­las­sa ylei­sön näh­tä­vil­lä.

Toi­vo­nen on sil­min­näh­den tyy­ty­väi­nen.

Tie­sit­kö tätä?

1.  Hol­lo­lan seu­ra­kun­nan kirk­ko­neu­vos­to päät­ti yk­si­mie­li­ses­ti mar­ras­kuun lo­pus­sa, et­tä Hol­lo­lan kir­kon nimi on täs­tä läh­tien al­ku­pe­räi­nen eli Hol­lo­lan Py­hän Ma­ri­an kirk­ko. Suo­mes­sa on 19 kes­ki­ai­kais­ta Ma­ri­al­le omis­tet­tua kirk­koa.

2.  So­vi­tuk­sen kir­kos­sa ole­vaan Ma­ria ja Jee­sus-lap­si -pat­saa­seen voi käy­dä tu­tus­tu­mas­sa maa­nan­tais­ta per­jan­tai­hin kel­lo 11–13.30, jol­loin myös kir­kon lou­nas­ra­vin­to­la on avoin­na. Opas ei ole pai­kal­la.

3  Hol­lo­lan kirk­ko kuu­luu tu­ris­ti­koh­tee­na Suo­men TOP 10 -kirk­ko­jen ryh­mään. Vii­me vuon­na yli 7000 tu­ris­tia tuli vie­rai­le­maan kirk­koon sa­das­ta Suo­men kun­nas­ta ja 40 eri maas­ta.