Tämä on niin kut­sut­tu story tell -ar­tik­ke­li. Par­haan lu­ku­ko­ke­muk­sen saat käyt­tä­mäl­lä kan­net­ta­vaa tai pöy­tä­tie­to­ko­net­ta.

Kir­kos­sa ol­laan val­mis­tau­tu­mas­sa py­häin­päi­vän il­ta­mes­suun. Vuo­den ai­ka­na me­neh­ty­nei­den muis­tok­si on ase­tel­tu jo tuo­huk­set alt­ta­ri­kai­teel­le ja kirk­ko­vuo­den ajan­koh­taan kuu­lu­vat teks­tii­lit on otet­tu esiin.   

Pa­das­jo­en kirk­ko on mah­dol­li­ses­ti jo nel­jäs kirk­ko­ra­ken­nus sa­mal­la pai­kal­la. En­sim­mäi­nen oli pui­nen pit­kä­kirk­ko 1400-lu­vul­ta ja mah­dol­li­ses­ti sen jäl­keen ra­ken­net­tiin toi­nen puu­kirk­ko ki­vi­si­ne kel­lo­ta­pu­lei­neen, tai ai­na­kin kirk­koa laa­jen­net­tiin. Seu­raa­va, pui­nen ris­ti­kirk­ko, val­mis­tui vuon­na 1670. Kun se tu­hou­tui tu­li­pa­los­sa, seu­ra­kun­ta oli jäl­leen ison ura­kan edes­sä.   

– Kirk­ko syt­tyi läm­mi­ty­suu­nin tai -muu­rin pa­los­ta ju­ma­lan­pal­ve­luk­sen lo­pul­la 6. huh­ti­kuu­ta 1924 ja pa­loi maan ta­sal­le. Palo huo­mat­tiin vas­ta, kun väki oli kir­kon ul­ko­puo­lel­la ja lie­kit al­koi­vat lyö­dä läpi ka­tos­ta, ker­too Sa­ka­ri Ki­vis­tö, joka toi­mi ai­em­min seu­ra­kun­ta­mes­ta­ri­na Pa­das­jo­en kir­kos­sa ja on syn­ty­jään pa­das­jo­ke­lai­nen.   

Kirk­ko­vä­ki sai kui­ten­kin pe­las­tet­tua alt­ta­ri­tau­lun, kat­tok­ruu­nut, sei­nä­lam­pe­tit, alt­ta­rin kynt­ti­län­ja­lat, vii­ni­kan­nun ja kir­kol­li­sia teks­tii­le­jä.

Seu­ra­kun­ta­lai­sia jär­kyt­tä­neen pa­lon seu­rauk­se­na pal­jas­tui­vat myös kir­kon al­le hau­dat­tu­jen vai­na­jien jään­teet. Nyt ne si­jait­se­vat san­ka­ri­hau­taus­maan itä­rin­tees­sä. Alu­een muis­to­mer­kis­sä ovat sa­nat ”Tä­nään he, huo­men­na sinä”.

Vanha viinikannu otetaan käyttöön vain erityistilanteissa.

Palaneesta kirkkotapulista säilynyt lauta teksteineen kertoo 1700-luvusta.  

Pa­la­neen kir­kon ti­lal­le ra­ken­net­tiin tii­les­tä ra­pat­tu pää­ty­tor­nil­li­nen pit­kä­kirk­ko, jo­hon va­hin­gos­ta vii­sas­tu­nee­na ra­ken­net­tiin myös pa­lon­kes­tä­vä hol­vi. Tyy­li­suun­nal­taan 1920-lu­vun klas­sis­mia edus­ta­van kir­kon suun­nit­te­li ark­ki­teh­ti W. G. Palmq­vist. Van­has­ta kir­kos­ta otet­tiin uu­teen si­sä­ka­ton pyö­reä muo­to.

Pää­e­tei­ses­sä pa­ri­o­vien ylä­puo­lel­la kirk­ko­kan­saa kut­suu teks­ti ”Mi­nun huo­net­ta­ni on kut­sut­ta­va kaik­kien kan­so­jen ru­kous­huo­neek­si”. Oi­ke­an­puo­lei­sel­le leh­te­ril­le joh­ta­vien por­tai­den luo­na sei­nään on kiin­ni­tet­ty kir­kon eh­kä­pä van­hin esi­ne, har­maan­tu­nut lau­ta, jo­hon on kai­ver­ret­tu teks­tiä. Se on ai­koi­naan ol­lut van­han kir­kon ta­pu­lis­sa, joka myös pa­loi. Lie­nee­kö se ol­lut puh­dis­tet­ta­va­na muu­al­la, kos­ka säi­lyi tu­hol­ta. Teks­ti on maal­li­kol­le vai­ke­a­sel­kois­ta, mut­ta ai­na­kin sii­nä on mai­nit­tu vuo­den 1760 kirk­ko­her­ran ja kap­pa­lai­sen ni­met ja kii­tok­set her­ral­le.  

Kir­kon­kel­lot ovat tor­nis­sa 17 met­rin kor­keu­des­sa. Iso ja pie­ni kel­lo ovat vuo­del­ta 1928. Ne on val­mis­ta­nut Wel­jek­set Friis Oy, ja isoon kel­loon on ko­ho­kir­jai­min va­let­tu vie­hät­tä­vä runo kir­kon­kel­lo­jen teh­tä­väs­tä ja mer­ki­tyk­ses­tä. Runo on fi­lo­so­fi­an toh­to­ri Ei­nar Fie­hand­tin kä­si­a­laa. Fie­handt oli syn­tyi­sin Pa­das­jo­el­ta, mut­ta teki elä­män­työn­sä opet­ta­ja­na ja kou­lu­hal­li­tuk­ses­sa.   

”Kut­sun temp­pe­li­hin Her­ran, Loh­du­tan kun kuo­let ker­ran, He­rä­tän sun ru­kouk­seen, Wih­kin kuo­lon unoh­duk­seen, Kun­ni­ak­si Ju­ma­lal­le, Soi­koon ää­ni kaik­ki­al­le.”

Kirk­ko on ko­ris­tel­tu lu­kui­sin ris­tein, kun­han vain huo­maa kat­soa ym­pä­ril­leen. Ris­te­jä on kir­kon ovi­pei­leis­sä, hol­vi­ka­tos­sa, alt­ta­rin ja saar­nas­tuo­lin kai­teis­sa, ur­ku­par­ven kan­na­tin­pyl­väi­den ylä­o­sas­sa, kir­kon­penk­kien pää­dyis­sä ja sa­kas­tin kaap­pien ovis­sa. Ris­ti on myös hah­mo­tet­ta­vis­sa 9-ruu­tui­sis­sa ik­ku­nois­sa.

– Kir­kon kes­ki­käy­tä­vää peit­ti ai­em­min mat­to ja kun sii­tä luo­vut­tiin vii­mei­sim­mäs­sä res­tau­raa­ti­os­sa, ki­vi­lat­ti­as­ta pal­jas­tui myös kol­me ris­tiä, ker­too Sa­ka­ri Ki­vis­tö.

Vuodelta 1901 peräisin oleva alttaritaulu ehdittiin irrottaa ja pelastaa palolta. Jeesuksen kyljessä näkyy yhä vuoden 1918 pistimen jälki.

Urkulehteriä kannattavissa pylväissä on korkokuvina kullatut ristit ja viljapeltoa.

Kir­kon pa­los­ta pe­las­tet­tu alt­ta­ri­tau­lu Jee­suk­sen ylös­nou­se­mus on Ale­xand­ra Fros­te­rus-Sål­ti­nin maa­laa­ma ja vuo­del­ta 1901. Fros­te­rus-Sål­tin on maa­lan­nut kym­me­niä alt­ta­ri­tau­lu­ja, muun mu­as­sa Har­ja­val­lan van­haan kirk­koon, Pun­ka­lai­tu­men ja Tör­nä­vän kirk­koon ja use­aan Sei­nä­jo­en lä­hi­seu­ra­kun­taan. Hän oli en­sim­mäi­nen nais­puo­li­nen pii­rus­tus­kou­lun opet­ta­ja Suo­mes­sa. Jää­ty­ään nuo­re­na les­kek­si Fros­te­rus-Sål­tin pys­tyi töil­lään huo­leh­ti­maan it­sel­li­se­nä lap­sis­taan.  

Pa­das­jo­en alt­ta­ri­tau­lu koki ko­via jo en­nen pa­loa, sil­lä vuo­den 1918 so­dan ai­ka­na kirk­ko oli pu­nais­ten hal­lus­sa ja siel­lä pi­det­tiin jopa he­vo­sia. Tuol­ta ajal­ta tau­lus­sa on yhä nä­ky­vis­sä ki­vää­rin pis­ti­men jäl­ki Jee­suk­sen kyl­jes­sä.

Tau­lus­ta pal­jas­tui yl­lä­tys, kun sen edes­sä ol­lut alt­ta­ri­pöy­tä siir­ret­tiin ir­ti sei­näs­tä.

– Tau­lu jat­kui­kin liki lat­ti­aan as­ti, ja nyt pöy­dän ai­em­min peit­tä­mät roo­ma­lais­ten so­ti­lai­den hah­mot ovat jäl­leen näh­tä­vis­sä, ker­too Ki­vis­tö.

Alt­ta­ri­pöy­däs­sä oli alun pe­rin 12 alt­ta­ri­pie­naa, jot­ka sym­bo­loi­vat 12 apos­to­lia. Nyt pie­no­ja on jäl­jel­lä kah­dek­san, kos­ka alt­ta­ria on sen toi­min­nal­li­suu­den pa­ran­ta­mi­sek­si ly­hen­net­ty.

Ennen kirkoissa oli käytössä vain muutama messukasukka. Sakari Kivistö esittelee vuoden 1846 messuvaatetta. Takana näkyy nykyisiä Helena Vaarin suunnittelemia kirkkotekstiilejä.

Van­ha ho­pei­nen eh­tool­lis­vii­ni­kan­nu ei ole enää käy­tös­sä, ei­vät­kä myös­kään pa­los­ta pe­las­te­tut mes­su­ka­su­kat 1700- ja 1800-lu­vuil­ta. Lam­pe­tit ja kat­tok­ruu­nut tuo­vat edel­leen va­loa kirk­koon, toki al­ku­pe­räis­ten kynt­ti­löi­den si­jaan säh­köis­tet­tyi­nä. Ki­vis­töl­lä on kat­tok­ruu­nuis­ta mu­ka­va oma­koh­tai­nen muis­to.

– Isä­ni oli säh­kö­a­sen­ta­ja, ja olin lap­se­na hä­nen mu­ka­naan kir­kos­sa, kun hän uu­si kat­tok­ruu­nu­jen joh­do­tuk­sia.   

Pa­das­jo­el­la pi­det­tiin taan­noin van­han ajan mes­su. Täl­löin vii­ni­kan­nu­kin otet­tiin käyt­töön. Mes­sua val­mis­tel­ta­es­sa kirk­koon ol­tiin tuo­mas­sa van­haan mal­liin val­mis­tet­tu­ja, mut­ta uu­sia kirk­ko­teks­tii­le­jä, ku­ten mus­taa mes­su­ka­suk­kaa pa­pil­le.

– Oli mu­ka­va ot­taa esiin sa­kas­tin kaa­pis­ta vuo­den 1846 mes­su­ka­suk­ka, ja ky­syä, em­me­kö voi­si käyt­tää tätä al­ku­pe­räis­tä, muis­te­lee Ki­vis­tö.

Pa­das­jo­en kirk­ko täyt­tää sata vuot­ta vuon­na 2028. Käyn­ti Pa­das­jo­en kir­kos­sa lait­taa poh­ti­maan, mitä ovat tai­de­aar­teet. Toki nii­tä ovat van­hat ho­pe­ae­si­neet, alt­ta­ri­tau­lu ja Pa­das­jo­el­ta Kan­sal­lis­mu­se­oon siir­re­tyt Py­hän Bir­gi­tan ja Py­hän Ola­vin pat­saat. Kä­vi­jän sy­dän­tä lii­kut­taa kui­ten­kin ko­vin teks­ti van­has­sa har­maan­tu­nees­sa kel­lo­ta­pu­lin lau­das­sa ja ta­ri­nat en­tis­ten ja ny­kyi­sen kir­kon vai­heis­ta. Aar­tei­ta ne­kin.

Kirkonseudun kuva-arkisto

Pa­das­jo­en kirk­ko on ko­ris­tel­tu lu­kui­sin ris­tein. Ris­te­jä on kir­kon ovi­pei­leis­sä, hol­vi­ka­tos­sa, alt­ta­rin ja saar­nas­tuo­lin kai­teis­sa, ur­ku­par­ven kan­na­tin­pyl­väi­den ylä­o­sas­sa, kir­kon­penk­kien pää­dyis­sä ja sa­kas­tin kaap­pien ovis­sa.

Kir­kon­kel­lot si­jait­se­vat tor­nis­sa 17 met­rin kor­keu­des­sa. Kirk­koon mah­tuu 500 ih­mis­tä, ja san­ka­ri­hau­taus­maal­la on 168 hau­taa. Kor­keis­ta ik­ku­nois­ta kirk­ko­sa­liin lan­ke­a­va valo muis­tut­taa ylös­nou­se­muk­ses­ta ja tai­vaan kirk­kau­des­ta. 

Läh­tei­tä: Pa­das­jo­en kir­kot kes­ki­a­jal­ta ny­ky­päi­viin, seu­ra­kun­ta Pa­das­jo­el­la 550 vuot­ta, pro­fes­so­ri Mar­kus Hiek­ka­sen esi­tel­mä 7.11.2021. / Tie­kirk­ko, opas­kan­sio, Pa­das­jo­en seu­ra­kun­ta. / Suo­men kir­kot ja kirk­ko­tai­de 2 

Teks­ti: Ir­ma Pel­to­la, ku­vat: Ir­ma Pel­to­la, Jani Mah­ko­nen, Kir­kon­seu­dun kuva-ar­kis­to