Puo­li­kaa­ren muo­toi­ses­ta ik­ku­nas­ta avau­tuu nä­ky­mä kau­pun­gin­ta­lon mä­el­tä alas koh­ti puis­toa. Sees­tei­nen nä­ky­mä on lu­met­to­man tal­ven har­mau­des­sa­kin var­sin kau­nis ja rau­hoit­ta­va. Kau­pun­gin­joh­ta­ja Niko Kyy­nä­räi­nen sa­noo naut­ti­van­sa ko­vas­ti työ­huo­neen­sa ik­ku­nan nä­ky­mis­tä, ei­kä ih­me: voi­si olet­taa, et­tä kii­rei­seen joh­ta­jan työ­päi­vään ly­hyt­kin mie­len­rau­haa tuo­va het­ki puis­to­nä­ky­mi­neen on ar­vo­kas.

Kyy­nä­räi­sen työ­päi­vä on al­ka­nut aa­mu­var­hai­sel­la, ja vaik­ka nyt haas­tat­te­lu­het­kel­lä ol­laan jo pit­käl­lä il­ta­päi­väs­sä, ei päi­vän pää­tös­tä vie­lä näy. Tiu­kas­ti kel­lo­tet­tu het­kem­me päät­tyy ta­san tun­nin pääs­tä ja Kyy­nä­räi­sen työ­päi­vä jat­kuu sii­tä put­keen heti seu­raa­val­la pa­la­ve­ril­la. Tot­tu­mat­to­mal­le voi­si täs­sä vauh­dis­sa tul­la hiki, mut­ta kau­pun­gin­joh­ta­ja kaa­taa ren­non oloi­se­na kah­via vie­rail­leen ja aset­tuu sit­ten is­tu­maan no­ja­tuo­liin pöy­dän toi­sel­le puo­lel­le.

– Kii­tos, et­tä kut­suit­te haas­tat­te­luun ja an­teek­si, kun meil­lä ei ole enem­män ai­kaa. Mut­ta ol­laan te­hok­kai­ta, to­te­aa hän hy­myil­len.

Te­hok­kuus tun­tuu to­den tot­ta ole­van Kyy­nä­räi­sen en­sim­mäis­tä kau­pun­gin­joh­ta­ja­vuot­ta osu­vas­ti ku­vaa­va ter­mi. Vuo­si on ol­lut mo­nien tiuk­ko­jen pää­tös­ten ja asi­oi­den hal­tuun ot­ta­mi­sen ai­kaa. On saa­vu­tet­tu suu­ria; tuo­reim­pa­na iso­na uu­ti­se­na LUT-yli­o­pis­tol­le ja LAB-am­mat­ti­kor­ke­a­kou­lul­le vas­ta myön­ne­tyt uu­det kou­lu­tus­vas­tuut. Tiuk­ko­ja pää­tök­siä on puo­les­taan jou­dut­tu te­ke­mään mit­ta­vien sääs­tö­suun­ni­tel­mien muo­dos­sa.

Kyy­nä­räi­nen ei ha­lua an­taa it­sel­leen mi­tään en­sim­mäi­sen vuo­den ar­vo­sa­naa, hän kyl­lä tun­nis­taa omat vah­vuu­ten­sa ihan yh­tä lail­la kuin ke­hit­tä­mi­sen koh­teen­sa­kin. Hän on ää­rim­mäi­sen tyy­ty­väi­nen LUT:n ja LAB:n uu­ti­sis­ta, mut­ta tie­tää kyl­lä, et­tä te­ke­mis­tä riit­tää niin täl­lä kuin muul­la­kin sa­ral­la jat­ku­vas­ti ja pal­jon.

– Koko maa­il­maa tai edes koko kau­pun­kia ei saa mil­lään val­miik­si, en­kä minä ole tul­lut tän­ne vii­sas­te­le­maan. Py­rin kes­kit­ty­mään asi­oi­hin, joi­ta voim­me yh­des­sä vie­dä eteen­päin. Uu­si teh­tä­vä ja uu­si roo­li on edel­leen jat­ku­vaa kas­vua it­sel­le­ni­kin, hän sa­noo. 

Mit­ta­vat sääs­töt ovat kir­voit­ta­neet kau­pun­ki­lai­sia an­ta­maan kau­pun­gin­joh­ta­jal­le na­pak­kaa kri­tiik­kiä. Ta­sa­puo­li­suu­den ni­mis­sä on kui­ten­kin to­det­ta­va, et­tä on Kyy­nä­räi­nen saa­nut en­sim­mäi­ses­tä työ­vuo­des­ta myös hy­vää, osin jopa suit­sut­ta­vaa pa­lau­tet­ta. Eri­tyi­ses­ti kii­tel­lään hä­nen so­si­aa­li­sia tai­to­jaan ja kuun­te­le­vaa joh­ta­mis­ta­paan­sa. Kyy­nä­räi­nen suh­tau­tuu kau­pun­ki­lai­sil­ta saa­tuun pa­laut­tee­seen tyy­nes­ti, po­si­tii­vi­sen pa­laut­teen hän ot­taa vas­taan kii­tol­li­se­na, kri­tii­kin hän ym­mär­tää.

– Kri­tiik­kiä kuu­luu sie­tää, se kuu­luu toi­men­ku­vaan. Var­sin­kin, kun on as­tu­nut teh­tä­vään näin tiu­kas­sa ta­lou­del­li­ses­sa ti­lan­tees­sa, vaa­li­kau­den lop­pu­puo­lel­la, hän sa­noo.

Kyy­nä­räi­nen ar­vos­taa pa­lau­tet­ta, mut­ta yh­den­lai­ses­ta pa­laut­tees­ta hän har­mis­tuu.

– En oi­kein pidä sii­tä, kun ver­ra­taan edel­tä­jiin. Oli­si hyvä muis­taa, et­tä meil­lä on kai­kil­la omat toi­min­ta­mal­lim­me, roo­lim­me ja omat jat­ku­mom­me kau­pun­gin­joh­ta­ji­na. Teh­tä­vä myös pei­lau­tuu ai­na sil­loi­seen po­liit­ti­seen ja yh­teis­kun­nal­li­seen ra­ken­tee­seen, hän muis­tut­taa.

Ol­koon­kin, et­tä kau­pun­gin­joh­ta­ja tun­tuu ole­van liik­keis­sään te­ho­kas, ei Kyy­nä­räi­nen ko­ros­ta kii­ret­tä saa­ti työ­teh­tä­vien­sä mää­rää mil­lään ta­val­la. Hän ei mis­sään ta­pauk­ses­sa ha­lua ol­la joh­ta­ja, joka on te­ho­kas ai­na ja kaik­ki­al­la. Työ­päi­vi­ään hän ve­nyt­tää mie­luum­min il­ta­pai­not­tei­sik­si, sil­lä ai­kai­set aa­mut ovat hä­nel­le yh­tä tus­kaa ja il­lat taas ak­tii­vis­ta toi­min­nan ai­kaa.

– Jos pa­la­ve­ri al­kaa kah­dek­sal­ta, en pys­ty pu­hu­maan en­sim­mäi­seen puo­leen tun­tiin lain­kaan, to­te­aa hän hy­myil­len, puo­lik­si ihan to­sis­saan.  

Vä­lil­lä tu­lee myös ti­lan­tei­ta, jol­loin Kyy­nä­räi­nen sul­kee työ­a­si­at mie­les­tään täy­sin. Pu­he­lin me­nee kiin­ni ja mies on ta­voit­ta­mat­to­mis­sa. Sel­lai­nen het­ki on esi­mer­kik­si jää­kiek­ko­kau­ka­los­sa.

– Lau­an­tain lät­kä­vuo­ron ajan kes­ki­tyn pe­laa­maan en­kä ajat­te­le töi­tä lain­kaan, ihan tur­val­li­suus­syis­tä. Kun isot mie­het liik­ku­vat jääl­lä ko­vaa vauh­tia pe­li­va­rus­teet pääl­lä, on pak­ko kes­kit­tyä het­keen. Sii­nä voi muu­ten käy­dä huo­nos­ti.

Kyy­nä­räi­nen on löy­tä­nyt myös toi­sen har­ras­tuk­sen, jos­sa voi het­kek­si ka­do­ta saa­vut­ta­mat­to­miin.

– Olen to­del­la huo­no ui­ma­ri, mut­ta uin sil­ti. Siel­lä­kään kun ei voi pi­tää pu­he­lin­ta mu­ka­na, hän nau­raa. 

Kyy­nä­räi­sen mie­les­tä jo­kai­sel­la pi­täi­si ol­la ti­lan­tei­ta, jois­sa voi­si ol­la edes het­ken ihan to­taa­li­sen saa­vut­ta­mat­to­mis­sa. Jat­ku­va saa­vu­tet­ta­vuus on hä­nen mie­les­tään ny­ky­päi­vän on­gel­ma, jon­ka me olem­me ihan it­se it­sel­lem­me ai­heut­ta­neet. Lap­sil­lem­me kyl­lä muis­tu­tam­me sii­tä, mi­ten pu­he­li­mes­ta pi­täi­si pi­tää tau­koa, vaik­ka it­se näy­täm­me ihan toi­sen­lais­ta esi­merk­kiä. Kau­pun­gin­joh­ta­ja myön­tää it­se­kin vii­me töik­seen il­lal­la en­nen nuk­ku­maan­me­noa nap­paa­van­sa usein pu­he­li­men kä­teen­sä ja tar­kis­ta­van­sa, mi­ten maa­il­ma ma­kaa.

– Kai se on vas­tuun­tun­toa ja vel­vol­li­suut­ta, min­kä vuok­si niin te­kee. Ris­ti­rii­tais­ta­han se on, kun it­se toi­mii näin ja lap­sia muis­tut­taa muus­ta. On­nek­si kän­ny­kän käy­tös­tä pu­hu­taan nyt pal­jon, sil­lä hait­tail­mi­öt nä­ky­vät jo ja ovat var­sin va­ka­via.

Kyy­nä­räi­nen sa­noo, et­tei ole kos­kaan eri­tyi­sen tark­kaan suun­ni­tel­lut työ­u­raan­sa ja sen ete­ne­mis­tä. En­nem­min­kin on käy­nyt niin, et­tä sat­tu­muk­set ovat vie­neet elä­mää eteen­päin ja ute­li­as mie­li on oh­jan­nut kuin huo­maa­mat­ta ai­na jon­kin uu­den ja mie­len­kiin­toi­sen ää­rel­le.

Yh­teis­kun­nal­li­nen he­rää­mi­nen ta­pah­tui lu­ki­oi­äs­sä – kii­tos toi­mit­ta­ja­van­hem­pien ja ko­din, jos­sa uu­ti­sia seu­rat­tiin ah­ke­ras­ti. Lu­ki­on jäl­keen Kyy­nä­räi­nen viih­tyi het­ken töis­sä ar­mei­jas­sa, kun­nes sai opis­ke­lu­pai­kan Tu­run yli­o­pis­ton yh­teis­kun­ta­tie­teel­li­ses­tä tie­de­kun­nas­ta.

Vaik­ka opis­ke­lul­la on toki ol­lut iso mer­ki­tys sii­nä, mi­ten työ­u­ra on eden­nyt, ko­kee Kyy­nä­räi­nen, et­tä vie­lä suu­rem­pi mer­ki­tys on ol­lut sil­lä kai­kel­la muul­la, mitä opin­to­jen ohes­sa tuli teh­tyä. Jo yli­o­pis­tou­ran al­ku­vai­hees­sa Kyy­nä­räi­nen läh­ti ni­mit­täin mu­kaan yli­op­pi­las­po­li­tiik­kaan. Hän oli mu­ka­na yli­op­pi­las­kun­nas­sa ja ai­ne­jär­jes­tös­sä ja lo­pul­ta myös Suo­men yli­op­pi­las­kun­tien lii­ton hal­li­tuk­ses­sa.

Myös työs­ken­te­ly maa­il­mal­la kiin­nos­ti.

– Vaik­ka ei ol­lut sel­ke­ää ura­haa­vet­ta tai am­mat­tia, jo­hon täh­dä­tä, muis­tan, et­tä kan­sain­vä­li­nen ura kiin­nos­ti. Tie­tyn­lai­nen unel­ma se on edel­leen, hän ker­too.

Jol­lain ta­val­la joh­ta­juus eri ti­lan­teis­sa on ol­lut Kyy­nä­räi­sel­le omi­nais­ta ai­na. Pie­nes­tä pi­tä­en hän on saa­nut kuul­la ole­van­sa hyvä kuun­te­li­ja – ja sa­mas­ta piir­tees­tä hän on saa­nut pa­lau­tet­ta nyt myös kau­pun­gin­joh­ta­ja­na.

– En ole kos­kaan ol­lut mi­kään ka­ve­ri­po­ru­kan kin­gi. Kui­ten­kin olen ai­na ot­ta­nut luon­te­vas­ti tiet­tyä roo­lia, lap­se­na olin har­ras­tuk­sis­sa jouk­ku­een kap­tee­ni­na, ar­mei­jas­sa me­nin joh­ta­ja­puo­lel­le. Olen luon­teel­ta­ni hy­vin ute­li­as ja ha­lu­an kuul­la ih­mis­ten mie­li­pi­tei­tä, ja sitä piir­ret­tä tun­nu­taan joh­ta­juu­des­sa juu­ri ar­vos­tet­ta­van.

Kau­pun­gin­joh­ta­jan po­si­tio kut­kut­ti Kyy­nä­räis­tä sen ver­ran, et­tä hän haki avoi­mia paik­ko­ja pari ker­taa ai­em­min jo 2010-lu­vul­la. Kun Lah­den paik­ka tuli au­ki, kiin­nos­ti se ai­van eri­tyi­sel­lä ta­val­la.

– Kun juu­ret ovat tääl­lä, tuo se työ­hön ihan oman kul­man­sa. Toki mo­ti­vaa­tio ha­e­taan muis­ta te­ki­jöis­tä, mut­ta Lah­des­sa työs­ken­te­ly tuo mi­nul­le juu­re­van olon ja tun­teen sii­tä, et­tä olen osa tär­ke­ää jat­ku­moa, hän miet­tii.

Kyy­nä­räi­sen mo­lem­mat mum­mo­lat ovat ol­leet Lah­des­sa. Myös van­hem­mat ovat asu­neet tääl­lä, vaik­ka­kin muut­ti­vat myö­hem­min työn pe­räs­sä Hy­vin­kääl­le. Pie­nes­tä pi­tä­en kul­ki nuo­ri mies tot­tu­nees­ti ju­nal­la Lah­teen iso­van­hem­pi­aan ta­paa­maan.

– Ei lap­se­na läh­det­ty lo­mal­le Lap­piin vaan tul­tiin Lah­teen, hän nau­rah­taa.

Isoi­sä teki koko työ­u­ran­sa Lah­den kau­pun­gin kun­nos­sa­pi­dos­sa. Kyy­nä­räi­nen muis­taa hy­vin, mi­ten työ­maa-au­ton kyy­dis­sä ym­pä­ri kau­pun­kia is­tu­es­sa pys­tyi ais­ti­maan sen yl­pey­den, jota isoi­sä työs­tään tun­si. Myös mum­mo teki pit­kän uran Päi­jät-Hä­mees­sä, hän oli Asik­ka­lan kun­nan pal­ve­luk­ses­sa toi­mien opet­ta­ja­na.

Lap­suu­den läm­pi­miin mum­mo­la­muis­toi­hin se­koit­tuu ny­ky­ään myös muun­lai­sia tun­tei­ta. Kyy­nä­räi­sen isän puo­lei­nen suku on tul­lut Lah­teen ai­koi­naan evak­ko­na Kar­ja­las­ta.

– Olen ai­kui­si­äl­lä ym­mär­tä­nyt sen, mi­ten tär­ke­ää oli, et­tä Lah­des­sa heil­lä oli ter­ve­tul­lut olo – se­hän ei ol­lut ihan kaik­ki­al­la Suo­mes­sa ta­val­lis­ta.

Sa­maa yh­tei­söl­li­syyt­tä ja toi­ses­ta huo­leh­ti­mis­ta Kyy­nä­räi­nen nä­kee vie­lä ny­ky­päi­vän­kin Lah­des­sa. Kär­si­mys­tie-ka­tu­näy­tel­män har­joi­tuk­sia kau­pun­gin­joh­ta­ja sai seu­ra­ta ai­ti­o­pai­kal­ta työ­huo­neen­sa ik­ku­nas­ta, jos­ta avau­tui nä­ky­mä näy­tel­män en­sim­mäi­seen koh­tauk­seen. Ih­mis­jouk­koa seu­ra­tes­saan saat­toi vain ih­me­tel­lä sitä in­no­kas­ta va­paa­eh­tois­ten jouk­koa, joka näy­tel­mää vei eteen­päin.

– Sa­maa yh­des­sä te­ke­mi­sen mei­nin­kiä tääl­lä nä­kyy muis­sa­kin ta­pah­tu­mis­sa, Salp­pu­rin ki­sois­sa ja muis­sa ur­hei­lu­ta­pah­tu­mis­sa esi­mer­kik­si, Kyy­nä­räi­nen ihas­te­lee.

Myös seu­ra­kun­taa hän kiit­te­lee alu­een vah­vak­si toi­mi­jak­si. Kau­pun­gin ja seu­ra­kun­nan yh­teis­työs­tä Kyy­nä­räi­sel­lä on sel­keä mie­li­pi­de: hän sa­noo, et­tä il­man yh­teis­työ­tä seu­ra­kun­nan kans­sa kau­pun­ki tus­kin toi­mi­si lain­kaan.

– Toi­mi­va yh­teis­työ ko­ros­tuu nyt, kun on pal­jon ih­mi­siä, joil­la ei mene hy­vin. Jot­ta elä­mäs­sä py­sy­tään kiin­ni, tar­vi­taan tu­kea, aut­ta­mis­ta ja lä­hei­syyt­tä – näis­sä te­ki­jöis­sä kirk­ko on kor­vaa­ma­ton kump­pa­ni.

Kau­pun­gin­joh­ta­ja iloit­see myös eri kirk­ko­kun­tien ja seu­ra­kun­tien tii­viis­tä yh­teis­työs­tä, joka hel­pot­taa en­ti­ses­tään kau­pun­ki­lais­ten hy­väk­si teh­tä­vää työ­tä.

– Eku­mee­ni­nen yh­teys on tii­vis­tä, ja sii­tä iloit­sen.

Kel­lo lä­hes­tyy il­ta­päi­vän nel­jää ja haas­tat­te­lu­het­ki on tul­lut pää­tök­seen. Tun­ti on vie­räh­tä­nyt no­pe­as­ti – suo­ras­taan te­hok­kaas­ti. Kau­pun­gin­joh­ta­ja hörp­pää ve­si­la­sin­sa tyh­jäk­si, nou­see ylös ja kiit­tää koh­te­li­aas­ti ta­paa­mi­ses­ta. Hän suo­ris­taa pu­ku­aan mat­kal­laan avaa­maan työ­huo­neen­sa oven, jon­ka ta­ka­na seu­raa­vat vie­raat jo odot­ta­vat. Ul­ko­na puis­to­nä­ky­mä pi­me­nee, mut­ta kau­pun­gin­joh­ta­jan työ­päi­vä vain jat­kuu.

Il­taih­mi­sen te­hok­kaim­mat tun­nit tai­ta­vat vas­ta ol­la kä­sil­lä.

"Ar­jen het­ket ovat elä­mäs­sä ihan pa­ras­ta"

Niko Kyy­nä­räi­nen on syn­ty­nyt Hy­vin­kääl­lä vuon­na 1978. Hän meni nai­mi­siin vii­me ke­sä­nä puo­li­son­sa Lau­ra Äm­mä­län kans­sa. Per­he, jo­hon kuu­luu vai­mo sekä uus­per­heen lap­set, asu­vat Hel­sin­gis­sä. Hel­sin­gin ko­din li­säk­si Kyy­nä­räi­sel­lä on asun­to myös Lah­des­sa.

Kyy­nä­räi­nen aloit­ti Lah­den kau­pun­gin­joh­ta­ja­na vuo­si sit­ten. Sitä en­nen hän työs­ken­te­li Tu­run elin­voi­ma­joh­ta­ja­na, Tur­ku Scien­ce Park Oy:n toi­mi­tus­joh­ta­ja­na ja Tu­run elin­kei­no­joh­ta­ja­na.

Kyy­nä­räi­nen har­ras­taa mo­ni­puo­li­ses­ti ur­hei­lua. La­jei­na ovat muun mu­as­sa jää­kiek­ko, hiih­to, ten­nis ja tri­ath­lon.

1. Kyy­nä­räi­nen naut­tii eri­tyi­ses­ti ta­val­li­ses­ta ar­jes­ta. ”Vai­mon kans­sa soh­val­la te­le­vi­si­on kat­so­mi­nen ja Qu­een of Fuc­king Eve­ryt­hing -ma­ra­to­ni – täl­lai­set ar­jen het­ket ovat mi­nus­ta ihan pa­ras­ta elä­mäs­sä.”

2. Kyy­nä­räi­sen lap­suus­muis­tois­sa Lah­ti ja Salp­pu­rin ki­sat ovat mer­kit­tä­väs­sä roo­lis­sa. ” Vuo­den -89 MM-hiih­dois­sa kä­vim­me isoi­sä ”Aa­tin” kans­sa kat­so­mas­sa kaik­ki ki­sat jouk­ku­e­mä­keä lu­kuun ot­ta­mat­ta. Unoh­tu­ma­ton muis­to.”

3. Kyy­nä­räi­nen muis­taa sen tar­kan het­ken, jol­loin hän päät­ti ha­kea Lah­teen kau­pun­gin­joh­ta­jak­si. ”En ol­lut het­keen käy­nyt Lah­des­sa. Aje­lin au­tol­la ym­pä­ri kau­pun­kia, oli mu­ka­va näh­dä tut­tu­ja paik­ko­ja. Lau­neel­la ajel­les­sa huo­ma­sin, et­tä ”Aa­tin” ra­ken­ta­man ta­lon ka­tol­le oli tul­lut au­rin­ko­pa­nee­lit. Sii­nä het­kes­sä mo­ti­vaa­tio syt­tyi ja ajat­te­lin, et­tä tän­ne ha­lu­an tul­la, tut­tui­hin mai­se­miin.”