Kirkkoherra Janne Hatakan, nuorisotyönohjaaja Marko Kauppilan ja suntio Timo Väisäsen kuvaushetkeä Heinolan kirkon pihalla on mainiota seurata. Kolmikko heittää vitsin tynkää toisilleen sen minkä kerkeää ja nostattaa hymyn huulille sivusta seuraavalle toimittajallekin. Kuva: Lotta Nikkinen.
Lotta Nikkinen
Teatterikärpäsen puraisemat - Heinolan kirkkoherra, suntio ja nuorisotyönohjaaja ovat teatteri-ihmisiä sydänjuuriaan myöten
Heinolan seurakunnan suntio Timo Väisänen, nuorisotyönohjaaja Marko Kauppila ja kirkkoherra Janne Hatakka ovat teatteri-ihmisiä sydänjuuriaan myöten. Sen huomaa heti, kun heidän kanssaan käy sanailemaan kolmikon pitkäaikaisesta yhteisestä harrastuksesta. Tänä kesänä tosin heistä kukaan ei ole lavalla – ainakaan vielä. Koskaanhan ei tiedä, mikä yllättävä tilanne odottaa nurkan takana ja sitten sitä huomaa jo seisovansa näyttelijäkollegoidensa kanssa yleisön edessä. Näin kävi Väisäselle viime kesänä, kun hän parin päivän varoitusajalla tuurasi puheroolissa.
– Olen kyllä yrittänyt päästä eläkkeelle jo vuosia, mutta aina tulee jotakin, ja sitten sitä taas mennään, nastolalaisen Pisara-teatterin nykyinen varapuheenjohtaja ja entinen puheenjohtaja nauraa.
Tänä kesänä Väisänen työskentelee lavasteiden rakentamisen parissa, Hatakka ja Kauppila viettävät välikesää ja kasvattavat nälkää, jotta ensi kesänä ovat jälleen iskussa.
– Kaipaus lavalle on kova. Kirkkoherran työ ja roolin yhdistäminen on kuitenkin haastavaa. Viime kesänä kävi muutaman kerran niin, että juoksin töistä suoraan harjoituksiin papin vaatteet päällä ja roolivaatteet kainalossa, Hatakka nauraa ollessaan osa Petri Liskin ohjaamaa Kuin tuhka tuuleen -komedian näyttelijäkaartia.
Nopeasti ajateltuna joku saattaisi äityä pohtimaan, onko kirkon työntekijän soveliasta heilua kesäteatterin lavalla jos jonkinlaisissa rooleissa. Viime kesän roolihahmossaan Hatakka puhui roisia kieltä ja hiippaili lavalla peruukki päässä. Tässä juuri on Hatakan mielestä teatteriharrastuksen ydin: kun esiinnytään, ollaan roolissa, ei omana itsenä.
– On tärkeää pystyä erottamaan, että näyttelijä tekee roolia, eikä se ole todellisuutta. Siksi en näe minkäänlaista ristiriitaa työni ja harrastukseni välillä, Pisara-teatterin lisäksi muun muassa Lahden lauantainäyttämön, Urajärven kartanoteatterin ja Kuusankosken tarinateatterin kokoonpanoissa esiintynyt Hatakka perustelee vahvasti.
Juuri rooliin asettuminen on olennainen osa teatteriharrastusta myös Kauppilan mielestä. Erilaisia rooleja Kauppila käyttää hyödykseen myös omassa työssään nuorisotyönohjaajana.
– Teatterityöskentelyssä kyse ei ole pelkästään esiintymisestä. On kyse siitä, että pääsee tutustumaan toisiin ja itseensä ja pystyy käsittelemään roolin suojissa rankkojakin aihepiirejä. Teatterin kautta voi astua toisen saappaisiin, nähdä elämä hetken aikaa toisesta näkökulmasta, hän miettii.
Kauppilan kasvot saattavat olla teatteriyleisölle tutut, sillä hän juuri oli se paljon kiitosta saanut Nummisuutareiden Esko Pisara-teatterin kesässä vuonna 2022. Mainetta ja kunniaa niittänyt näyttelijä ei tyydy kuitenkaan vain paistattelemaan parrasvaloissa; syksyllä hän kasaa teatterityöstä kiinnostuneita nuoria yhteen ja rakentaa yhteisvastuunäytelmän.
– Siihen projektiin toivon mukaan runsaasti nuoria, toivottavasti myös heitä, jotka eivät ennen ole olleet seurakunnan toiminnassa mukana. Tarjolla on monenlaista tehtävää teatterin parissa, kuten näyttelemistä tai puvustuksen ja lavastuksen tekemistä, Kauppila kertoo.
Mikä teatterissa sitten kiehtoo niin paljon, että nämä kiireiset kirkon palvelijat haluavat sinne kaiken vapaa-aikansa kuluttaa?
Hatakka sanoo, että teatteri vahvistaa esiintymiskokemusta ja ilmaisutaitoa ja antaa mahdollisuuden tehdä yhdessä töitä eri ikäisten ja eri taustoista tulevien ihmisten kanssa.
– Lisäksi se kehittää kykyä empatiaan. Koen sen erittäin tärkeänä osana myös omaa työtäni, hän sanoo.
Väisänen, joka nykyisin toimii teatterimaailmassa myös ohjaajana ja käsikirjoittajana, näkee teatteriharrastuksessa myös työnohjauksellisen näkökulman.
– Olin nuori perheenisä ja psykiatrinen sairaanhoitaja, kun 80-luvulla löysin tieni teatterin pariin. Kaipasin mieltä keventävää harrastusta rankan työn rinnalle. Teatteri on toiminut minulla vaikeiden ajatusten purkupaikkana. Lisäksi olen saanut sieltä lukuisia ystäviä osaksi elämääni, hän kertoo.
Miehet eivät oikein tahdo päästä jyvälle siitä, miksi osa ihmisistä pahoittaa mielensä, kun teatterin keinoja otetaan käyttöön myös seurakuntatyössä. He miettivät, voiko kyse olla siitä, että sen ajatellaan jollain tavoin edustavan arvomaailmaa, joka on kirkolle vieras? Vai onko kyse siitä, että teatterin avulla nostetaan esille aiheita, joita on muutoin vaikea lähestyä tai ne ovat jollain lailla tabuaiheita? Tekevätkö näyttelijät kiusalliset tilanteemme näkyviksi?
– Pääosin draamallinen tapa esittää asioita on kuitenkin tuonut kiitosta ja hyväksyntää ja meitä on siihen kannustettu. Kaikista asioista on mielipiteitä puolesta ja vastaan – me aiomme kuitenkin jatkaa teatterin ja seurakuntatyön yhdistämistä tulevaisuudessakin, Väisänen toteaa.