Kun Paavali Pöllö lähti torille tähän lehtijuttuun kuvattavaksi, ei mennyt kuin hetki, niin se sai seuraa. Pikkuinen rattaissa istuva silitti siipeä ja halasikin hiukan. Paavalin rinnalla ovat Elisa Majamaa sekä Riikka Hyrkäs seurakunnilta. Kuva: Janne Raevuori.
Janne Raevuori
PuheenaiheIlmiö
Päijät-Hämeen ympäristöviikoilla Lahden seurakunnat järjestää Erätauko-keskustelun, jonka aiheena on kaupunkiluonto. Mari Aartolahti ja Merja Vahter ottivat jo tuntumaa aiheeseen ja ovat siten valmiina keskusteluun, joka käydään Trion palvelutorilla 5.6. klo 10. Kuva: Jani Mahkonen.
IlmiöKesä

Reportaasi
Luetuimmat
Launeen kirkko on peruskorjattu vuonna 2001. Remontissa muutetaan tiloja paremmin tämän päivän tarpeita vastaaviksi. Kuva: Janne Raevuori.
Janne Raevuori
Paikalliset
Elokuisten Medialähetyspäivien lauantain ohjelmaan kuuluu muun muassa koko perheen tapahtuma Lahden torilla, jossa esiintyy Suomen suosituimpiin kristillisen musiikin artisteihin lukeutuva rapduo Immanuel. Kuva: Seemi Peltoniemi.
Suvivirsi kajahtaa tänä vuonna satamassa Arja Korisevan johdolla.
MenotKesä
Jaak Luts kokee työnsä Tainionvirran seurakunnan kanttorina hyvin merkityksellisenä. Hän tietää tekevänsä tärkeää työtä ihmisten yhteen saattajana esimerkiksi kuorotoiminnan tai konserttikokemusten kautta. Tärkeä on myös Pyhän Olavin kirkko. ”Se on minulle kuin toinen koti. Rakkaitten soittimien keskellä aika kuluu nopeasti”, hän sanoo. Kuva: Jani Mahkonen
Jani Mahkonen
Kasvot
Muusikkopiireissä Jyrki 69:n saarna Tuomasmessussa on otettu positiivisesti vastaan. Jotkut ovat kertoneet hänelle käyvänsä itsekin kirkossa. Kuva: Hannu Jukola.
Hannu Jukola
Kasvot
Ajattelen ääneen
"Paikkakunta ja ihmiset ovat tulleet minulle vuosien varrella tärkeiksi. Mielenmaisemassakin on paljon tuttua, hämäläinen maalaismainen paikkakunta, jossa on luontevaa olla", kertoo Orimattilan kirkkoherrana syyskuussa aloittava Tuomas Niskanen.
Uutiset
30 vuotta sitten

Marco Lundberg ei ole aiemmin laulanut Tangomessussa, mutta kirkot ovat esiintymispaikkoina toki muuten tuttuja. Lundberg kruunattiin tangokuninkaaksi vuonna 2016. Kuva: Viacheslac Vinokurov/Seinäjoen Tangomarkkinoiden arkisto
Menot
Uusimmat
Päivän psalmi